Päiväkoti Pellava etsii varhaiskasvatuksen opettajaa tai lastenhoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen lokakuu 2020 -30.6.2021 Espooseen tai sopimuksen mukaan. Mahdollisuus työsuhteen vakinaistamiseen. Työpaikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Työtehtävät

– Varhaiskasvatuksen opettajan/lastenhoitajan kaikki tehtävät 4-6 vuotiaiden lasten ryhmässä.

– Toiminnan suunnittelu ja toteutus itsenäisesti sekä tiimissä.

Toiminta päiväkodissa perustuu yhteistoiminnalliseen työtapaan sekä aikuisten että lasten kesken. Lähtökohtana on antaa lapselle aineksia kehittää omaa toimintaa, ajattelua, ilmaisua ja tunteita leikin, kuvataiteen, musiikin, liikunnan, draaman sekä ympäristökasvatuksen avulla.

 Odotamme Sinulta

– Varhaiskasvatuksen opettajan tai lastenhoitajan pätevyyttä

– Aktiivista työotetta, joustavuutta sekä hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja. 

Tehtävään valitun henkilön tulee esittää lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisteriote.

Tarjoamme Sinulle 

Kodinomaisen päiväkodin, jossa on iloinen, pitkäaikainen ja sitoutunut työyhteisö! Vuosittaisen Smartum -liikunta- ja kulttuurisetelin lisäksi Pellavassa on ravintoetu, johon kuuluu kokkimme valmistamat ateriat aamupalasta perjantaipullaan. 

Lisätiedot

Paikka täytetään: heti sopivan henkilön löydyttyä

Työaika sijoittuu: klo 7.15-17.00 

Palkkaus: Avaintes:n mukaan

Tiedustelut: Christina Care p. 09 42454508 / rekrytointi@christinacare.fi

Jätä hakemus ja olemme pian Sinuun yhteydessä mahdollisen työhaastattelun merkeissä!

 

Osaamisalue: