Start Up Lions Oy on vuonna 2015 perustettu suomalainen kehitys- ja sijoitusyhtiö. Rahoituksen lisäksi tarjoamme lupaaville suomalaisille startup yrityksille monipuolista osaamista ja suhteet muihin rahoittajiin. Teemme sijoituksia hyvin aikaisessa vaiheessa oleviin, lupaaviin suomalaisiin yhtiöihin. Olemme kiinnostuneet myös liikeideoista, joiden ympärille ei vielä ole syntynyt yritystä.

Suomessa on paljon potentiaalisia startup-yrityksiä. Matka ideasta menestyväksi tuotteeksi tai palveluksi on kuitenkin alkuvaiheen yrittäjälle usein haasteellinen. Startup-yritykset tarvitsevat pääomien rinnalle myös osaamista, kokemusta ja verkostoja.

Sijoituskohteita valitessamme painotamme liikeidean ainutlaatuisuutta, kasvumahdollisuuksia sekä osaavaa ja sitoutunutta tiimiä. Teemme sijoituspäätöksemme hyvin nopeasti ilman turhaa byrokratiaa. 

Tavoitteenamme on vuoden 2022 aikana fuusioitua toisen sijoitusyhtiön, Whitecoach Oy:n kanssa ja sen jälkeen listautua. Start Up Lions Oy:n ja Whitecoach Oy:n omistavat tällä hetkellä noin 100 suomalaista yksityistä sijoittajaa sekä family officea. Haluamme kasvattaa omistajamääräämme sekä sijoituskohteiden määrää seuraavina vuosina merkittävästi. Kasvun ja listautumisen toteuttamiseen tarvitsemme 

Toimitusjohtajaa

Haluatko olla mukana vahvistamassa ja nopeuttamassa hallituksen jäsenenä sijoituskohteidemme matkaa menestyväksi kasvutarinaksi? Tunnetko yritysjohtamisen ja yrityksen kehittämisen omaksesi?

Päätehtävänäsi on yrityksemme kasvun jatkaminen ja edelleen kehittäminen sekä listautumisen hoitaminen yhdessä tiimimme kanssa. 

Vastaat uusien sijoituskohteiden neuvottelemisesta sekä yrityksen operatiivisesta toiminnasta.

Odotamme tehtävään valittavalta henkilöltä sopivaa koulutusta, kokemusta ja kielitaitoa. Toivomme että sinulla on jo näyttöjä yritysten kasvattamisesta ja kansainvälistämisestä etkä vierasta Start Up -maailmaa. Olet mielelläsi verkostoitumassa ja hakemassa uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Toimitusjohtajan tehtävän voi hoitaa mistä päin Suomea tahansa.

Kiinnostuitko? Kysy lisätietoja HR Legal Services Oy:ssä Martti Kangas puh. 040 700 7754. Lähetä hakemuksesi 29.11.2021 mennessä martti.kangas@hrlegal.fi

 

Osaamisalue: ,