Hyvinkään kaupunki

Hankinta-asiantuntija

  • Sijainti Hyvinkää
  • Julkaistu 01.06.2023, 11:34
  • Suljettu 16.06.2023, 15:00

Hankinta-asiantuntija

Hankinta-asiantuntija

 

Sinäkö olet meidän uusi työkaverimme, jonka salaisena haaveena on kehittyä julkisten hankintojen ammattilaiseksi?

Tule meille HANKINTA-ASIANTUNTIJAKSI vahvistamaan osaamisellasi hankintatiimiämme.

Haemme tiimipelaajaa, jolla on hyvät neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot sekä kykyä työskennellä itsenäisesti että paineen alla.

Monipuolinen hankinta-asiantuntijan työ sisältää kaupungin eri toimialojen tavara- ja palveluhankintojen kilpailutus- ja hankintaprosessien läpiviemistä sekä sopimusten ja päätöksenteon valmistelua. Myös sopimusseuranta ja neuvonta sisältyvät hankinta-asiantuntijan tehtäviin.

Kelpoisuusehtona työhön on soveltuva korkeakoulututkinto. Työkokemuksen lisäksi edellytämme kykyä hahmottaa laaja-alaisia kokonaisuuksia, oma-aloitteista työotetta, hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä Office -ohjelmien osaamista.

Arvostamme kokemusta julkisten hankintojen kilpailuttamisesta, Cloudia -järjestelmän käyttämisestä, erilaisista hankintamenetelmistä, kunnallisen päätösprosessin tuntemisesta, hankintojen kehittämisestä sekä projektien johtamisesta. Eduksi luetaan myös kyky seurata ja soveltaa hankintalainsäädäntöä sekä muita tehtävään liittyviä sääntöjä ja ohjeita.

Hankintapalveluiden asiantuntijoiden tehtävänä on kehittää kaupungin roolia vastuullisena sopimuskumppanina. Hankintapalveluiden työpiste sijaitsee Hyvinkään keskustassa Wanhalla Villatehtaalla avotilaympäristössä. Hyvinkään kaupungilla on käytössä hybridityömalli.

Vakinainen työsuhde alkaen 15.8.2023 tai sopimuksen mukaan. Palkkaus ja palvelusuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan. Tehtävää täytettäessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Hae Hyvinkäälle! Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi oheisen hakupainikkeen kautta jo tänään (työavain 526645), kuitenkin viimeistään 16.6.2023 klo 15 mennessä.

Tutustu kaupunkiin www.visithyvinkaa.fi

Lisätietoja http://www.hyvinkaa.fi

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja tehtävästä
vs hankintapäällikkö Minna Ranki puh. 040 661 0509
7.6.2023 klo 14-15 ja 12.6.2023 klo 13-14

Hakuaika: 31.5.2023 – 16.6.2023 klo 15:00
Työavain: 526645
Työsuhde: 15.8.2023 tai sopimuksen mukaan
Palkka: 3457,25 € + mahdolliset työkokemuslisät
Sopimusala: KVTES

Osaamisalue: ,

Hyvinkään kaupunki

Tule kanssamme kehittämään ja viemään eteenpäin Uudenmaan viidenneksi suurinta kaupunkia. Teemme yhdessä töitä 1700 ammattilaisen voimin noin 47000 hyvinkääläistä varten. Olemme aktiivinen harrastus- ja tapahtumakaupunki.