Jämsä on noin 21 000 asukkaan monien mahdollisuuksien kaupunki eteläisessä Keski-Suomessa. Jämsän elinvoima syntyy ihmisistä, monipuolisesta matkailu- ja palvelusektorista sekä vahvasta teollisuudesta. Sujuvan arjen varmistaa viihtyisä asuinympäristö, toimivat palvelut ja kaupungin sijainti loistavien kulkuyhteyksien varrella.

Jämsä ja Kuhmoinen muodostavat sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen ja Jämsän kaupunki on järjestämisvastuussa myös Kuhmoisten sosiaali- ja terveyspalveluista.

Jämsän kaupungin sosiaali- ja terveystoimi hakee yhteistoiminta-alueensa vammaispalveluihin määräaikaista vammaispalveluohjaajaa 5.1.2020 asti. Hakuaika päättyy 2.9.2019 klo 15.00 mennessä. Tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löytyessä.

Jämsän kaupungin vammaispalveluissa työskentelee vammaispalvelupäällikkö, kaksi sosiaalityöntekijää, kaksi vammaispalveluohjaajaa, toimistosihteeri ja vammaisavustajat. Lisäksi vammaispalvelut vastaavat kehitysvammaisten asumisyksiköistä, Kuhmoisten toimintakeskuksesta ja erityisneuvolatoiminnasta. 

Haettavana olevan vammaispalveluohjaajan tehtäviin kuuluu mm. vammaispalvelun ja kehitysvammahuollon asiakkaiden palveluohjaus, palvelutarpeen ja toimintakyvyn arviointi ja palvelusuunnittelu sekä päätösten valmistelu erikseen sovitun työnjaon mukaan toisen vammaispalveluohjaajan ja sosiaalityöntekijän kesken sekä erityisneuvolatyöryhmässä työskentely. Työ painottuu lapsiin ja nuoriin ja heidän perheidensä ja verkostojen kanssa työskentelyyn.

Edellytämme hakijalta hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joustavuutta, vastuullisuutta ja kehittämismyönteistä asennetta. Vammaispalvelulain, kehitysvammalain ja asiakastietojärjestelmä YPH Effican/ Terveys Effican tuntemus katsotaan eduksi. Työ on kotikäyntipainotteista, joten ajokortti ja oma auto tulee olla käytettävissä.

Tarjoamme kehitysmyönteisen työyhteisön, mukavat työkaverit, nykyaikaiset työvälineet, mahdollisuuden työnohjaukseen ja vammaispalvelutiimin tuen.

Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) 8 §:n mukainen kelpoisuus. Sijaisuuden täytössä voidaan myös huomioida loppuvaiheen opiskelijat. Suuntautuneisuus vammaisalaan ja vammaisalan työkokemus katsotaan eduksi.

Tehtävään valitulta edellytetään hyväksyttyä työhöntulotarkastusta, joka sisältää huumausainetestauksen ja tartuntatautilain 48 §:n mukaisen rokotussuojan.

Työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:in mukaan. Hinnoittelutunnus on 04SOS050. Tehtäväkohtainen palkka on 2387,47 euroa/kk. 

Valitun tulee esittää hyväksyttävä lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) edellyttämä ote rikosrekisteristä. 

Sijaisuuden täytössä noudatetaan kahden kuukauden koeaikaa.

Työnhaku tapahtuu tämän ilmoituksen sähköisellä lomakkeella. CV:n voi liittää hakemukseen liitetiedostona. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat todistukset ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Haastatteluja voidaan järjestää jo hakuaikana.

Jämsän kaupunki on savuton työpaikka. Jämsän kaupunki työnantajana mittaa työelämänlaatua säännöllisesti.

Jämsän kaupunki tukee henkilöstön hyvinvointia mm. tarjoamalla henkilöstölleen Edenredin liikunta- ja kulttuuriedun.

Lisätietoja tehtävästä antaa vammaispalvelupäällikkö Armi Lehtinen, puh. 040 570 1778, tai sähköpostitse etunimi.sukunimi(at)jamsa.fi

Jämsä 16.8.2019

 

Osaamisalue: