Tule meille töihin, huipputyyppejä tarvitaan aina lisää!

Yli 90 % työntekijöistämme on työtyytyväisyyskyselyn mukaan sitä mieltä, että Joensuun kaupungilla on kivaa olla töissä! Vastuullisen ja rennon työmme on henkilöstömme lisäksi huomannut myös STM, Sitra ja Työterveyslaitos – saimme heidän myöntämän työelämänkehittämispalkinnon vuonna 2017.

Joensuun kaupungilla on noin 2800 työntekijää muun muassa varhaiskasvatuksen ja koulutuksen, kulttuuri- ja vapaa-ajan sekä kaupunkiympäristön toimialoilla.

Nyt meille haetaan

Toimitusinsinööriä

Joensuun kaupungin kaupunkiympäristön toimialalla kiinteistönmuodostuksessa on haettavana toistaiseksi voimassa oleva toimitusinsinöörin virka.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja mielenkiintoisen työn tiimissä, joka vastaa kaupungin kiinteistötoimituksista, kiinteistörekisterin ylläpidosta ja muista kaupungin maaomaisuuteen liittyvistä tehtävistä.

Toimitusinsinöörin päätehtäviin kuuluvat mm. kiinteistötoimitusten suorittaminen, tonttijakojen laatiminen ja kiinteistörekisterin ylläpito. Lisäksi toimitusinsinööri osallistuu kiinteistötoimituksiin liittyvään asiakaspalveluun, sekä mahdollisesti muihin kaupungin maaomaisuus-tulosaluetta koskeviin tehtävät.  Kiinteistötoimituksiin liittyy myös maastotöitä.

Tehtävän suorittamiseksi Joensuun kaupungilla on käytössään mm. Trimble Locus -ohjelmisto sekä kiinteistötietojärjestelmän rekisterinpitosovellus (Jako).

Kelpoisuusehtona tehtävään on maanmittaustekniikan insinöörin (AMK) tutkinto tai vastaava aikaisempi tutkinto. Eduksi luetaan aikaisempi kokemus kiinteistötoimituksiin liittyvistä tehtävistä mielellään kuntaorganisaatiossa. 

Toivomme hakijalta reipasta otetta itsenäiseen työskentelyyn, yhteistyökykyä ja hyviä vuorovaikutustaitoja. 

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukaisesti.

Virkaan valitun on toimitettava lääkärintodistus ennen viran vastaanottamista.  

Virka täytetään 1.12.2021 tai sopimuksen mukaan.

Meistä on reilua, että uuden toimitusinsinöörin ura meillä alkaa kuuden (6) kuukauden koeajalla. Sinä aikana tavoite on tietenkin tehdä puolin ja toisin paras mahdollinen vaikutelma, ja jatkaa siitä eteenpäinkin antoisaa yhteistä työelämää.

Hakuaika päättyy 28.11.2021 klo 15.00. Aiemmin virkaa hakeneet huomioidaan rekrytoinnissa.

Lisätietoja tehtävistä antaa virka-aikana kaupungingeodeetti Kalle Sivén puh.0505110362, sähköposti: kalle.siven@joensuu.fi  tai tonttipäällikkö Sanna Alenius puh. 0505530406, sähköposti: sanna.alenius@joensuu.fi

Tiesitkö muuten, että:

  • Joensuun konserniin kuuluu 16 tytäryhtiötä, 11 osakkuusyhteisöä ja kaupunki on mukana kolmessa kuntayhtymässä. Joensuun kaupunkikonsernin vuotuinen kulubudjetti on lähes 800 miljoonaa euroa
  • Olemme tehneet sote-uudistuksen etunojassa. Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastuslaitos ovat maakunnassamme omassa kuntayhtymässään.
  • Joensuu on Suomen toiseksi turvallisin kaupunki (poliisin katuturvallisuusindeksi)
  • Joensuussa kolmannes asukkaista on alle 25-vuotiaita
  • Joensuussa on eniten koululaisia ja opiskelijoita suhteutettuna asukasmäärään
  • 96 prosenttia joensuulaisista suosittelisi Joensuuta ystäville ja tuttaville asuinkuntana
  • Yli 90 prosenttia työntekijöistämme on ollut kysyttäessä sitä mieltä, että kaupungilla on hyvä olla töissä
  • Vuonna 2017 Joensuu sai STM:n ja Sitran myöntämän työelämäpalkinnon
  • Joensuussa juodaan maailman parasta vettä
  • Joensuussa 32 prosenttia kaikista arjen matkoista tehdään pyöräillen

Osaamisalue: ,