Kilta Henkilöstöpalvelu Oy

Listakoneenhoitaja, Novart Oy

  • Sijainti Nastola
  • Julkaistu 15.08.2022, 9:40
  • Suljettu 01.09.2022, 0:46

Listakoneenhoitaja, Novart Oy

Novart Oy on Suomen suurin keittiökalusteiden valmistaja. Novart valmistaa Ala Carte- ja Petra keittiökalusteiden lisäksi kylpyhuonekalusteita ja muita kodin kiinteitä säilytyskalusteita. He palvelevat sekä yksityis- että yritysasiakkaita. Novart kuuluu kansainväliseen Nobia -konserniin, joka on johtava keittiökalusteiden valmistaja Euroopassa ja yksi suurimpia koko maailmassa. Novart Oy:n tuotanto- ja logistiikkatoiminnot sijaitsevat Nastolan tehtaalla. Nastolan tehtaan yhteydessä toimivat myös yhtiön hallinto, yritysmyynti- sekä osa kuluttajamyynnin toiminnoista. Yhtiön muut toimipisteet sijaitsevat Forssassa, Vantaalla, Oulussa ja Tampereella. Työntekijöitä on yhteensä n. 340 ja liikevaihto on n. 95 miljoonaa euroa. 

Haemme nyt asiakasyrityksellemme Novart Oy:lle Nastolaan REUNALISTAKONEEN HOITAJAA. Työssä käytät tuotannon puuntyöstökoneita ja muita käsityökaluja. Teet mahdollisesti myös ohjelmointia osaamisesi mukaan. 

Toivomme Sinulta

  • aikaisempaa kokemusta puuteollisuuden työtehtävistä
  • hyvää motivaatiota ja halua opetella uusia tehtäviä
  • oma-aloitteisuutta, tarkkuutta ja ennakointikykyä
  • kykyä toimia osana muuta työryhmää

Tarjoamme Sinulle

  • täydet viikkotyötunnit 40,0 h/vko
  • yksityisen työterveyshuollon
  • työvaatteet
  • liikuntaedun

Työtä tehdään kahdessa vuorossa maanantaista perjantaihin klo 6.00–14.30 ja klo 14.30–23.00. Noudatamme puusepänteollisuuden työehtosopimusta. Työt alkavat sopimuksen mukaan. Tässä tehtävässä on mahdollisuus myös pidempiaikaiseen työsuhteeseen. Huomioimme haussa myös uransa alussa olevat, vastavalmistuneet tekijät.

Oheisen linkin kautta voit tutustua Novart Oy:n toimintaan tarkemmin:

Jos kiinnostuit, täytä hakemuksesi pikaisesti oheisen linkin kautta. Toimithan nopeasti, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Mikäli tietosi ovat jo meillä, voit soittaa suoraan Johannalle p. 040 728 8728.

Kilta Henkilöstöpalvelu Oy on vuonna 2000 perustettu, luotettava ja ripeä lahtelainen henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Ydinosaamistamme on löytää oikeanlaiset työntekijät asiakkaidemme palvelukseen rekrytoinnin tai henkilöstövuokrauksen kautta. Toimintamme perustuu laajaan henkilöstöpalveluiden osaamiseen ja pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin.

Osaamisalue:

Kilta Henkilöstöpalvelu Oy

Olemme vuonna 2000 perustettu, luotettava ja ripeä lahtelainen henkilöstöpalveluja tarjoava yritys. Ydinosaamistamme on löytää oikeanlaiset työntekijät asiakkaidemme palvelukseen rekrytoinnin tai henkilöstövuokrauksen kautta. Toimintamme perustuu laajaan henkilöstöpalveluiden osaamiseen ja pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin.
www.kilta.fi