Metsähallitus työskentelee luonnonvarojen vastuullisen käytön ja hoidon sekä luonnon monimuotoisuuden ja kulttuuriperinnön puolesta. Henkilöstöä meillä on yhteensä noin 1300 henkilöä ympäri Suomen. 

Haemme nyt joukkoomme huoltotyöntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen Pohjanmaa-Kainuun luontopalvelut -yksikköön Ouluun, alkaen syyskuun alusta. Työsuhteen kesto n. 2 kk.

Huoltotyöntekijänä työtehtäviisi kuuluvat luonnonhoito- ja ennallistamistehtävät Hailuodon dyyni- ja nummialueilla.

Tehtävässä menestyminen edellyttää raivaus- ja moottorisahan käyttötaitoa sekä hyviä maastossa liikkumisen taitoja haastavissakin kohteissa. Työssä tarvitset myös B-ajo-oikeutta, suunnistustaitoa ja valmiutta yöpyä Hailuodossa, sillä siirtyminen Oulusta luonnonhoitokohteille on aikaa vievää. Toivomme sinulta hyviä yhteistyötaitoja osana tiimiä, mutta myös itsenäistä otetta työskentelyyn kirjallisten ohjeiden varassa. Aiempi työkokemus vastaavista tehtävistä luonnonhoidon ja ennallistamisen parissa tai luontoon ja maastossa liikkumiseen liittyvät harrastukset katsotaan eduksi.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja aktiivisen tehtäväkuvan yhteiskunnallisesti merkityksellisessä organisaatiossa. Huoltotyöntekijänä liikut luonnossa retkeilykohteidemme maisemissa, näet työssäsi käsiesi jäljen ja olet osa mukavaa työyhteisöä. Metsähallitus tukee henkilöstön hyvinvointia harrastuksiin, terveydenhuoltoon ja vapaa-aikaan liittyvillä henkilöstöeduilla. Palkkaus määräytyy Metsähallituksessa noudatettavan palkkausjärjestelmän mukaan työn vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksen perusteella.

Täytäthän sähköisen hakemuksen mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 3.9.2019 osoitteessa www.metsa.fi/avoimet-tyopaikat

Pyydämme liittämään mukaan myös CV:si.

Annamme mielellämme lisätietoja tehtävästä. Kysymyksiisi vastaa suojelubiologi Päivi Virnes, paivi.virnes@metsa.fi, puh. 0400 292142.

Osaamisalue:

Metsähallitus

Metsähallitus on valtion liikelaitos, jonka tehtävät on jaettu liiketoimintaan ja pääasiassa budjettivaroin hoidettaviin julkisiin hallintotehtäviin. Eri toiminnot on eriytetty omiin vastuualueisiin.

Metsähallitus työskentelee luonnonvarojen vastuullisen käytön ja hoidon sekä luonnon monimuotoisuuden ja kulttuuriperinnön puolesta. Metsähallituksen hallinnassa on reilut 12 miljoonaa hehtaaria valtion omistamia maa- ja vesialueita, ja sen haastavana tehtävänä on hoitaa ja käyttää näitä alueita niin, että ne hyödyttäisivät suomalaista yhteiskuntaa mahdollisimman hyvin.

Henkilöstöä Metsähallituksella on yhteensä noin 1300 henkilöä ympäri Suomen.

Yksi meistä -artikkelisarjan uratarinoita löydät verkkosivuiltamme.

www.metsa.fi