Mustasaaren kunta hakee

toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen

TALOUSJOHTAJAA

 

Talousjohtajana vastaat kunnan kokonaisvaltaisista talousasioista. Johdat kunnan talousarvioon, laskentatoimeen, tilinpäätökseen, kokonaisvaltaisiin talousanalyyseihin ja talouspalveluihin liittyvää työtä. Toimit myös poliittisen johdon ja viranhaltijajohdon sekä organisaation muiden toimialojen tukena.

Työssäsi sinua avustaa talousosaston kuusi osaavaa työntekijää, joista olet henkilöstövastuussa.

Talousosasto kehittää johdon ja työntekijöiden hyvää talousosaamista kestävän talouden toteuttamiseksi.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto ja kielitaitovaatimuksena ruotsin kielen täydellinen taito sekä suomen kielen hyvä ymmärtämisen taito, suullinen taito ja kirjallinen taito. Arvostamme myös muuta kielitaitoa. Kielitaito osoitetaan kielitodistuksella.

Virassa onnistumisen avaintekijöitä ovat analyyttinen osaaminen, hyvä yhteistyökyky ja kiinnostus kehittää taloustoimintoja. Osaat myös viestiä talousasioista selkeästi ja ymmärrettävästi.

Tarjoamme työtä kunnassa, jossa työskentelet lähellä kuntalaisia, kunnan työntekijöitä ja päättäjiä ja saat olla mukana kehittämässä toimintaa ja yhteiskuntaa. Työtehtävät ovat vastuullisia, monipuolisia ja haastavia, ja kunnalla on asiantuntevia, motivoituneita ja sitoutuneita työntekijöitä, jotka ovat ylpeitä tekemästään työstä.

Virka on toistaiseksi voimassa oleva, ja se täytetään 1.1.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Virkasuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa on kuuden kuukauden koeaika.

Hakemus ja cv toimitetaan Mustasaaren kunnanhallitukselle viimeistään 30.10.2020 klo 16. Laadukkaan rekrytointiprosessin ja hyvän vuorovaikutuksen varmistamiseksi pyydämme, että toimitat hakemuksesi oheisen hakupainikkeen kautta.

Lisätietoja antaa kunnanjohtaja Rurik Ahlberg, rurik.ahlberg@mustasaari.fi, 040 594 7970.

Mustasaaressa 20.9.2020 Kunnanhallitus

Mustasaaren kunta

Osaamisalue: ,