Oilon Oy

Myynti-insinööri

  • Sijainti Vantaa
  • Julkaistu 20.02.2023, 18:00
  • Suljettu 01.04.2023, 0:46
  • Tätä työpaikkaa voit hakea käyttäen Osaajaprofiilia pohjana!

Myynti-insinööri

Oilon on vuonna 1961 perustettu kansainvälinen energia- ja ympäristöteknologiaan erikoistunut perheyritys. Toiminnan ytimessä on ympäristöteknologia, ja yritys panostaa erityisesti tuotekehitykseen. Tuotekehityksen painopistealueita ovat uusiutuviin energianlähteisiin ja energian kierrättämiseen perustuvat ratkaisut, energiatehokkuuden parantaminen sekä päästötasojen pienentäminen.

Oilonin liikevaihto oli 2022 n 85 miljoonaa euroa, ja yritys työllistää noin 400 henkilöä. Toimintamme on vahvassa kasvussa. Yrityksellä on tuotantolaitoksia Suomessa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa sekä myyntitoimistot Brasiliassa ja Saksassa. Lisäksi Oilonilla on kansainvälinen jälleenmyyjien verkosto.

Etsimme nyt Myynti-insinööriä

Etsimme vahvistusta liiketoimintaan, joka suunnittelee, valmistaa ja myy Oilon ChillHeat teollisuuslämpöpumppuja ja vedenjäähdyttimiä. Näiden isojen lämpöpumppujen pääkohteita ovat teollisuus, isot kiinteistöt sekä kaukolämpö- ja kaukokylmäratkaisut. Ison mittakaavan lämpöpumpuilla saavutetaan merkittävät säästöt energiakustannuksissa ja ne ovat erittäin tärkeä ratkaisu kohti hiilineutraalia tulevaisuutta niin Suomessa kuin koko Euroopassa. Tämä liiketoimintamme on nyt voimakkaassa kasvussa ja etsimme sen vuoksi tiimin vahvistukseksi myynti-insinööriä.

Tulet olemaan tärkeä osa myyntitiimiämme. Toimenkuvaan kuuluu teollisuuslämpöpumppujen ja vedenjäähdyttimien myyntiin ja toimituksiin liittyen laitteiden valintaa ja suunnittelua sekä asiakkuuksien tukemista, kehittämistä ja myös erilaisten koulutuksien järjestämistä. Tuet myyntipäälliköitämme tarjousten tekemisessä ja olet mukana asiakastapaamisissa. Pääset myös aktiivisesti osallistumaan koko myynnin ja markkinoinnin kehittämiseen.

 

Mitä odotamme?

Aikaisempaa kokemusta toimialalta ei edellytetä, mutta työkokemus teknisestä B2B projekti- tai laitemyynnistä katsotaan eduksi. Todennäköisesti olet koulutukseltasi LVI-alan tai energiatekniikan insinööri/diplomi-insinööri. Meillä on suomalaisia ja ulkomaalaisia asiakkaita, joten tehtävän menestyksellinen hoitaminen vaatii sujuvaa suomen- ja englannin kielitaitoa. Muu kielitaito katsotaan eduksi. Työhön kuuluu myös jonkun verran matkustamista.

Odotamme sinulla oleva positiivista ”can do” –asennetta, organisointikykyä sekä itsenäistä ja huolellista työskentelyotetta. Sekä ennen kaikkea aitoa halua kehittää liiketoimintaa yhdessä tiimin kanssa.

 

Mitä tarjoamme? 

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vastuullisen työtehtävän kansainvälisessä kasvuhakuisessa perheyrityksessä. Työtehtävässäsi pääset käyttämään osaamistasi laaja-alaisesti, näyttämään taitosi sekä kasvattamaan osaamistasi. Työtehtävä on uusi, joten työn painopisteitä voidaan muuttaa valittavan henkilön vahvuuksien mukaan. Riippuen aikaisemmasta työkokemuksestasi saat nopeasti myös hoidettavaksesi itsenäisesti isompia vastuullisia työtehtäviä. Toki teemme töitä yhdessä ja sinunkin työsi tukena on oilonilaisten laaja osaajajoukko. Etsimämme henkilö työskentelisi ensisijaisesti Vantaan toimipisteessä, mutta hakijasta riippuen muutkin Oilonin toimipisteet ovat mahdollisia.

 

Kiinnostuitko?

Tutustu meihin tarkemmin Oilon -konsernin nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Lisätietoja tästä tehtävästä saat soittamalla liiketoimintajohtaja Martti Kukkolalle (puh. 0400 312 060) perjantaina 24.2. klo 8-16 välillä tai tiistaina 7.3. klo 11-14 välillä.

Täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä, joten jätäthän hakemuksesi meille pikaisesti kuitenkin viimeistään 31.3.2023.

 

Kaikki Oilon-konsernin Suomen toimipisteet ovat savuttomia työpaikkoja.

Osaamisalue:

Oilon Oy

Oilon on kansainvälinen energia- ja ympäristöteknologiaan erikoistunut perheyritys.