Älykkäitä kaupunkeja, sujuvaa liikkumista ja elämisen tiloja, joissa arki tahdittuu kestävälle pohjalle ja vastuullisille valinnoille. Sitä me Sitowisellä teemme. Kun insinöörien, sovelluskehittäjien ja muiden huippuammattilaistemme joukko yhdistää voimansa, syntyy tuoreita, jopa ennennäkemättömän rohkeita ratkaisuja asiakkaidemme haasteisiin.

Kaikki tekemisemme nojaa vahvasti digitaalisuuteen ja tuoreimpien teknologioiden ennakkoluulottomaan hyödyntämiseen. Älykkyytemme ei kuitenkaan ole vain ykkösiä ja nollia. Se on kykyä kohdata ja kuunnella, oivaltaa ja uskaltaa. 

Nyt haemme hienoon joukkoomme sovellusasiantuntijaa ensisijaisesti Espooseen, Turkuun tai Seinäjoelle. Näiden lisäksi Sitowisellä on toimistoja muillakin paikkakunnilla, joten ethän epäröi ottaa yhteyttä sijainnista riippumatta.

Tulevat työtehtäväsi liittyvät digitaalisten ratkaisujemme asiakastuen tehtäviin. Monipuoliseen asiakaskenttäämme kuuluu niin kunta-, yritys- kuin valtionhallinnon asiakkuuksia. Työskentelet tuki- ja käyttöönottotiimissämme, tiiviissä vuorovaikutuksessa asiakkaidemme ja kehitystiimiemme kanssa.

Toivomme, että sinulla on intoa ratkaista asiakkaidemme haasteita, jotta he pystyvät hyödyntämään palveluitamme täysipainoisesti. Me arvostamme hyvää tilannetajua ja pelisilmää asiakkaan tarpeiden ymmärtämiseksi sekä halua oppia jatkuvasti uutta tarjoamistamme palveluista.

ODOTUKSIA JA ASIOITA JOITA ARVOSTAMME

Toivomme, että sinulla on takana jo vähintään muutaman vuoden työkokemus paikkatietojärjestelmien parista. Arvostamme kokemusta myös kunnan teknisen sektorin parissa työskentelystä sekä asiakaspalvelusta. On hienoa, jos sinulta löytyy myös osaamista joistakin seuraavista asioista

  • Tietokantaosaaminen (esim. SQL)
  • Paikkatieto-osaaminen
  • Ymmärrys palveluiden käytettävyydestä
  • Hyvät tiimityöskentely- ja kommunikointitaidot suomeksi, ruotsin kielen osaamisen katsomme eduksi

Muita hyödyllisiä taitoja ovat:

  • Palava intohimo digitalisaatioon sekä uuden oppimiseen
  • Positiivinen ote – ilon kautta onnistumiseen!

ARKI SITOWISELLÄ

Työllämme on valtava, konkreettinen vaikutus ihmisten ja luonnon hyvinvointiin. Meille jokainen työntekijä on ainutlaatuinen oman alansa ammattilainen. Olemme ylpeitä osaamisestamme ja toisistamme.

Emme perusta turhasta pönötyksestä. Mutkattomuus ja kaverin auttaminen ovat meille hyvän työpäivän perusta.

Meillä et myöskään jämähdä paikallesi. Henkilökohtaisesta kehittymisestä pitävät huolen monipuoliset työtehtävät sekä Sitowisen kattavat koulutus- ja kehittymismahdollisuudet. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiisi panostamme muun muassa työterveyspalveluilla, erittäin kattavilla vakuutuksilla, sairaan lapsen hoitopalvelulla, lounas-, työmatka ja puhelinedulla sekä liikunta- ja virkistyseduilla.

Kiinnostuitko meistä? Hienoa! Nyt on sinun vuorosi. Lähetä hakemus palkkatoiveineen tai laadi video itsestäsi – tärkeintä, että osoitat haluavasi meille töihin ja kerrot, miksi juuri sinä olet oikea henkilö porukkaamme. Käsittelemme hakemuksia sitä mukaa kun niitä saapuu, joten toimi nopeasti! Hae paikkaa viimeistään 19.12.2021.

Lisätietoja työtehtävästä antaa Erno Puupponen puh. +358 40 565 5724 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@sitowise.com.

Sitowise on pohjoismainen rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo. Suunnittelemme älykkäitä kaupunkeja ja elämisen tiloja, joissa arki on tahditettu kestävälle pohjalle. Operoimme kolmella liiketoiminta-alueella: kiinteistöt ja rakennukset, infrastruktuuri ja digitaaliset ratkaisut. Joka päivä 2 000 eri alojen asiantuntijaamme yhdistävät voimansa, jotta liikenne, infra ja rakennukset tarjoavat parhaat puitteet turvalliselle ja huolettomalle arjelle. Haluamme nostaa älykkyyden ja vastuullisuuden rimaa, ja siksi visiomme on olla vastuullisin kumppani hyvinvoivan ympäristön kehittämisessä.

Osaamisalue:

Sitowise

Sitowise Oy on suomalainen yritys, joka tarjoaa talonrakennusalan konsultointi-, suunnittelu- ja rakennuttamispalveluja uudis- ja korjauskohteisiin Suomessa ja Baltiassa.