Työilmapiiri

Pienillä asioilla on suuri vaikutus: Näin voit vaikuttaa työpaikkasi työilmapiirin

Laura Rekrytointi, Työelämä, Työelämätaidot, Työyhteisön kehittäminen

Työilmapiiri vaikuttaa paljon työnteon mielekkyyteen. Siihen liittyvät monet tekijät, kuten yhdessäolo ja toisen kunnioittaminen. Jokainen työntekijä voikin parantaa työpaikkansa fiilistä pienten asioiden avulla. Kokosimme parhaat vinkit, joiden avulla saadaan luotua loistava työilmapiiri.

Vinkit artikkeliin on kerätty Paras työpaikkafiilis -kilpailun tuloksista.

Hyvä työilmapiiri välittyy usein koko organisaatioon ja siten myös asiakkaille asti. Siitä huolehtiminen on tärkeää yrityksen menestymisen kannalta. Se edesauttaa välittämään myös positiivista työnantajakuvaa yrityksen ulkopuolelle. Työilmapiirin merkitys on myös korostunut aiempaan verrattuna.

Hyvä työilmapiiri ei ole asia, joka syntyy itsestään vaan jokainen työntekijä on avainasemassa hyvän fiiliksen luomisessa. Työilmapiirillä on lisäksi suuri merkitys työhyvinvoinnin kannalta ja se lisää työntekijöiden voimavaroja suoriutua työstään paremmin. Tässä artikkelissa jaamme eri työyhteisöjen vinkit, joiden avulla voit vaikuttaa positiivisesti työpaikkasi tunnelmaan omalta osaltasi. Ovatko nämä keinot käytössä jo sinunkin työpaikallasi?

Luo hyvä työilmapiiri näiden vinkkien avulla

1. Arvostus työkaveria ja heidän osaamistaan kohtaan

Toisen arvostaminen ja kunnioittaminen ovat tärkeitä elementtejä hyvinvoivassa työyhteisössä. Pienilläkin teoilla, kuten tervehtimisellä ja hymyilyllä voi olla iso merkitys toiselle. Opi myös tuntemaan työkaverin työtehtävät, ja arvosta hänen osaamistaan sekä asiantuntijuuttaan. Ehkäisevää vanhuspalvelutyötä tekevän Lehmusvalkaman hyvinvointikeskuksen mukaan jokainen on erityisen hyvä jossain, ja nämä vahvuudet tulisi löytää. ”Kannustakaa toisianne ja uskaltakaa mennä yli turvallisten rajojen”, Jaana Saarinen Lehmusvalkamasta neuvoo.

2. Yhteinen tekeminen vapaa-ajalla

Monissa firmoissa, kuten Finnairilla, lähdetään yhdessä ulkomaanmatkalle. Yhteisen tekemisen ei kuitenkaan tarvitse olla mitään radikaalia. Pääasia, että kerätään porukka yhteen ja unohdetaan työjutut hetkeksi. Esimerkiksi teemapikkujoulut ovat mahtava tapa luoda hyvää työpaikkafiilistä. Me LAURA Rekrytoinnilla järjestämme työporukan kesken noin 4 kertaa vuodessa virkistysyllätyksiä, joista on vastuussa kukin tiimi vuorollaan. Yhteistä tekemistä on ollut monenlaista: on maalattu, pidetty kuvavisaa, käyty ratikka-ajelulla ja kauhujen kierroksella – you name it!

3. Työkaverista välittäminen

Työkaverit ovat monelle päivän piristys ja yksi työn parhaista puolista. Se pitää muistaa myös näyttää. Auta ja ole kollegan tukena, vaikka oma ammattitaito ei aina täysin riittäisi pulmaa ratkaisemaan. Tarja Hämäläinen Hupipuisto Snadi Stadista vinkkaa, että välittämistä on monenlaista ja pienetkin arkiset yllätykset piristävät päivää: ”Välillä ollaan leivottu yllättäen työkavereille, toisinaan askarreltu jotain kivaa”.

4. Omasta työstä nauttiminen

Positiivista fiilistä on helpompi välittää muille, kun myös itse on tyytyväinen työhönsä ja työpaikkaan. Jos oma työ kuormittaa ja tökkii liikaa, nykäise rohkeasti esihenkilösi hihaa ja pyrkikää löytämään ratkaisu ongelmaan. Töitä ei kuulu tehdä hammasta purren, vaan sen pitää tuoda myös iloa ja hyvää mieltä itselle. Jos oma työ aiheuttaa enemmän negatiivisia fiiliksiä, on syytä miettiä oletko oikeassa työpaikassa.

5. Arjesta irtautuminen

Etätyöaikana moni on irtautunut aiemmista työnormeista, mutta ajan kuluessa kotitoimistokin saattaa alkaa puuduttamaan. Joskus kannattaa tehdä työporukalla jotain uutta ja tavallisesta poikkeavaa. Asianajotoimisto Hipin kesäinen lounaspalaveri veneessä tai Fondian taidenäyttelykierros hauskat peruukit päässä ovat hyviä esimerkkejä tästä.

Lähtekää kesällä nauttimaan piknik-lounasta läheiseen puistoon tai pitäkää tiimipalaveri yhteisen kävelylenkin yhteydessä. Työkavereiden kesken järjestetty lyhyt tietovisa kahvitauon yhteydessä voi tuoda yllättävän paljon puhtia lopputyöpäivään. Yhdessä nauraminen ja irtiotot vahvistavat ryhmähenkeä ja osoittavat, ettei työnteon tarvitse aina olla niin vakavaa.

6. Yhteistyö

Yhteiset päämäärät parantavat ryhmähenkeä ja luovat hyvää työpaikkafiilistä. Tiimien välisten työprojektien lisäksi yhdessä voi osallistua vaikkapa hyväntekeväisyyskampanjaan kuten K-citymarket Oy:n ja Anttila Oy:n Pitäjänmäen ketjuyksikkö, tai lähteä mukaan leikkimieliseen urheilukisaan Turun Ammattikorkeakoulun tavoin. LAURA Rekrytointi Oy pyöräilee vuosittain Kilometrikisassa ja lahjoittaa poljetun kilometrinmäärän perusteella hyväntekeväisyyteen.