etätyö

Etätyö: työnteon tulevaisuus?

Ramona Westersund Uutishuone, y-Etusivun nosto

Kaiken kokoiset yritykset kamppailevat parhaillaan selvitäkseen COVID-19-pandemiasta ja yhä useampi on pyytänyt työntekijöitään työskentelemään etänä pitääkseen kaikki turvassa, mutta samalla liiketoiminnan pyörät edelleen pyörimässä. Kun virus on vihdoin hallinnassa, kaikkien mielessä on seuraava kysymys: palaako työnteko normaaliksi vai syntyykö uusi normaali? Onko etätyö työnteon tulevaisuus? Etätyön historia Kotoa tai etänä työskentelemisessä ei ole mitään uutta: konsepti alkoi nousta 1970-luvulla ja …

Universum: Z-sukupolven uudenlaiset arvot ja työelämäodotukset

Z-sukupolvella uudenlaiset arvot ja työelämäodotukset

Ramona Westersund Uutishuone, y-Etusivun nosto

Yli 14 000 korkeakouluopiskelijaa vastasi tutkimukseen: kaikkien aikojen suurin vastaajamäärä nosti esiin Z-sukupolven uudenlaiset arvot ja työelämäodotukset. Maailman johtavan työnantajakuvan tutkimiseen ja kehittämiseen erikoistuneen Universum Communications -yhtiön toteuttamasta opiskelijatutkimuksesta* käy ilmi, että suomalaisten opiskelijoiden ihanteellinen ensimmäinen työpaikka on varsinkin kaupallisten alojen osalta kansainvälinen yritys, mutta pääosa haluaisi silti työskennellä alle 250 hengen työnantajalle. Monipuoliset työtehtävät olivat edelleen tärkein unelmien työnantajan ominaisuus. …

Pienillä asioilla on suuri vaikutus työilmapiiriin

LAURA Rekrytointi Oy Paranna työnantajakuvaa

Hyvä työilmapiiri tehostaa työntekoa, lisää tyytyväisyyttä työhön ja vaikuttaa yrityksen maineeseen. Jo pienillä asioilla voi vaikuttaa työpaikkafiilikseen, mikä selvisi myös Uranuksen Paras työpaikkafiilis 2013 -kuvakilpailun tuloksista. Uranus kokosi osallistujakuvista parhaat vinkit, joilla jokainen voi parantaa oman työpaikkansa tunnelmaa. Loka-marraskuussa järjestetyssä Paras työpaikkafiilis 2013 -kilpailussa työntekijät ympäri Suomen lähettivät Uranukselle hyvää työpaikkafiilistä ilmentäviä kuvia perusteluineen. Kuvista näkyy, että osallistujat nauttivat työstään. …