etätyö

Etätyö: työnteon tulevaisuus?

Ramona Westersund Rekrytointi, Työyhteisön kehittäminen

Kaiken kokoiset yritykset kamppailevat parhaillaan selvitäkseen COVID-19-pandemiasta ja yhä useampi on pyytänyt työntekijöitään työskentelemään etänä pitääkseen kaikki turvassa, mutta samalla liiketoiminnan pyörät edelleen pyörimässä. Kun virus on vihdoin hallinnassa, kaikkien mielessä on seuraava kysymys: palaako työnteko normaaliksi vai syntyykö uusi normaali? Onko etätyö työnteon tulevaisuus?

Etätyön historia

Kotoa tai etänä työskentelemisessä ei ole mitään uutta: konsepti alkoi nousta 1970-luvulla ja on yleistynyt tasaisesti viime vuosina. Silti, jos tarkastellaan esimerkiksi Yhdysvaltoja, vuonna 2019 vain noin 7 prosentilla Yhdysvaltain yksityisen sektorin työntekijöistä (noin 9,8 miljoonaa ihmistä) oli mahdollisuus työskennellä kotoa – määrä on kasvanut 40 % viidessä vuodessa.

Etätyön edut

Maailman johtavien tutkimuslaitosten suorittaman etätyötä koskevan tutkimuksen mukaan etätyöntekijät ovat noin 40% tuottavampia kuin heidän toimistossa työskentelevät kollegansa, ja he tekevät 40% vähemmän virheitä tai heidän työssään on vähemmän laatuongelmia. Samaan aikaan 86% työntekijöistä sanoo olevansa tuottavampia, kun he työskentelevät yksin, ja noin 66% esimiehistä on yhtä mieltä siitä, että heidän etätyöntekijänsä ovat todella tuottavampia.

Matt Mullenweg, WordPressin perustajakehittäjä, esiintyi äskettäin Make Sense with Sam Harris -podcastin jaksossa 194. Hän huomauttaa, että pelkästään palkan ja etujen avulla työnantaja ei saa työntekijöitään tuntemaan itseään onnistuneiksi ja tyytyväisiksi työssä: heille on annettava mahdollisuus hallintaan, tarkoituksen löytämiseen ja itsenäisyyteen.

Toimistossa työntekijä voi saavuttaa tunteen, että hän on hyvä työssään ja työskentelevänsä jonkin itseään suuremman puolesta, mutta itsenäisyys loistaa todellakin silloin, kun työntekijä työskentelee etänä. Kotona tai missä tahansa paikassa, missä he valitsevat työskennellä etänä, he hallitsevat ympäristöään. Meluisat työtoverit tai tarpeettomat kokoukset eivät häiritse heitä. He voivat valita toimistovälineensä ja asettaa huoneen lämpötilan haluamakseen. He voivat syödä mitä ja milloin haluavat, ja jopa valita työskentelevänsä juuri niinä tunteina, jolloin he ovat keskittyneimpiä ja tuottavimpia. He ovat vastuussa, ja se on tehokasta työtyytyväisyyden ja yritysuskollisuuden näkökulmasta.

Työntekijät eivät ole ainoita, jotka hyötyvät etätyöstä. Paremman tuottavuuden ohella yritykset voivat leikata kustannuksia (kuten toimistovuokraa tai laitekuluja), parantaa työntekijöiden pysyvyyttä ja samalla saada työntekijöikseen jopa enemmän huippuosaajia ympäri maailmaa. Mullenweg huomauttaa, että luomalla kansainvälisen, ympäri maailmaa jakautuneen tiimin, työnantajat voivat päästä lähemmäksi ideaalista 24-tuntista bisnessykliä, koska heillä on työntekijöitä jokaiselta aikavyöhykkeeltä.

Mitä voimme oppia Kiinasta

Kiinassa noin 200 miljoonaa ihmistä aloitti työskentelyn kotoaan, kun koronavirus otti maan haltuunsa. Se oli uutta monille yrityksille ja työntekijöille, mutta he pystyivät mukautumaan ja optimoimaan työskentelyään. Näin he sen tekivät:

  • Rakenne: Rakenna etätiimisi niin, että kaikilla on selkeät näkemykset, kenelle he raportoivat ja kenen puoleen kääntyvät, kun heillä tulee kysymyksiä.
  • Viestintä: Tehokas johtaminen riippuu tehokkaasta viestinnästä – etenkin kun työntekijät eivät ole suoraan edessäsi. Viestinnän puute voi johtaa työntekijöiden irtaantumisen tunteeseen sekä väärinkäsityksiin projekteista ja määräajoista.
  • Teknologia: Nykypäivän parhaan tekniikan hyödyntäminen auttaa kommunikoinnissa, projektien seurannassa ja tuottavuudessa. Tutki työkaluja, jotka tiimisi tarvitsee saadakseen työnsä tehtyä hyvin.
  • Empatia: Kotoa työskenteleminen kriisin aikana, kun koulut ovat suljettuina ja stressitaso korkealla, asettaa joitain haasteita, joita työntekijäsi eivät olet tottuneet kohtaamaan. Siihen asti kunnes maailma nousee takaisin jaloilleen (ja muutenkin), lähesty työntekijöitä ja heidän ainutlaatuisia tilanteitaan huolenpidolla ja empatialla, ja kehitä hoitokulttuuri, joka palvelee sinua hyvissä ajoin yli COVID-19 pandemian.
  • Yritä ja erehdy: Ota käyttöön uusia työkaluja tai käytäntöjä uteliaalla ja kokeilevalla asenteella. Jos jokin työkalu tai toimintatapa ei toimi, nosta se esille ja korvaa se välittömästi.

Jos yrityksesi on yhtäkkiä päätynyt tilanteeseen, jossa kaikki toimivat etänä, näe tämä mahdollisuutena. Se saattaa viedä yrityksesi menestykseen tulevaisuudessa:

Kiinan suurin online-matkatoimisto Trip.com on jo pitkään antanut asiakaspalvelutyöntekijöidensä työskennellä kotoaan, mikä maksoi itsensä takaisin kriisin aikana, koska se pystyi silti tarjoamaan korkealaatuista palvelua laajalle levinneiden matkahäiriöiden aikana. Alibaba puolestaan lanseerasi TaoBao-palvelun, joka on nyt maailman suurin verkkokauppasivusto, kun henkilöstö työskenteli etänä karanteenissa vuoden 2003 SARS-pandemian aikana.

Onko etätyö uusi normaali?

Kun COVID-19 on ohi, haluatko palata aikaisempaan normaaliin vai haluatko luoda uuden normaalin? Mullenweg sanoo: ”Uskon, että jokaisen yrityksen, joka voi mahdollistaa työntekijöidensä täyden tehokkuuden työskentelypisteiden jakautumisesta huolimatta, pitäisi tehdä se, kun kriisi on ohi, tai itseasiassa tehdä se joka tapauksessa”.

Etätyö ei ole mahdollista kaikissa yrityksissä, mutta jos se on mahdollista sinun yrityksessäsi, nyt on aika optimoida etätyöskentely ja käyttää sitä eteenpäin menemiseksi. Yksi arvio viittaa siihen, että 25–30% työssä olevasta väestöstä työskentelee etänä vuoden 2021 loppuun mennessä. Ovatko työntekijäsi heidän joukossaan?

 

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin lähes 140 maassa toimivan maailman johtavan online-rekrytointiyhteisön The Networkin sivuilla. Rekrytointi.com on The Networkin Suomen edustaja yksinoikeudella. Olemme apunanne uusien toimintamallien omaksumisessa sekä rekrytointiprosessin tehostamisessa. Rekrytointi.com auttaa teitä tavoittamaan oikeat osaajat ja kannattaa muistaa, että etätyöskentelyn yleistyessä teidän oikea osaajanne saattaa löytyä myös ulkomailta. Ota yhteyttä, jos haluat kuulla lisää kansainvälisen rekrytoinnin palveluistamme.