Palveluksessanne LAURA Rekrytointi Oy:n kotimaiset palvelut

Ramona Westersund Hakijakokemus, Hakijaviestintä, Kansainväliset osaajat, Rekrytointi, Rekrytointimarkkinointi, Rekrytointiprosessi

Pandemia ja rajoitukset ovat kurittaneet erityisesti palveluyrityksiä. Olemme mukana Suomalaisen Työn Liiton ja Avainlippu-merkin kanssa nostamassa kotimaiset palvelut parrasvaloihin.

Yhteiskuntamme palveluistuu vauhdilla. Kun palveluiden osuus talouden rakennemuutoksen* seurauksena bruttoarvonlisäyksestä on kasvanut viimeisten vuosikymmenten aikana lähes 70 prosenttiin, niin teollisuuden ja rakentamisen sekä maa-, metsä- ja kalatalouden merkitys on pienentynyt.

Kun puhutaan suomalaisen työn ja työllisyyden tukemisesta, syntyy helposti mielikuva pelkästään kulutustuotteiden ostamisesta kaupoissa. Kuitenkin yksityiset palvelut työllistävät noin 1,3 miljoonaa suomalaista, joten niiden merkitys työllisyyteemme ja hyvinvointiimme on suuri.

Joissain asioissa palvelut ovat helposti nähtävissä, kuten parturipalveluissa, kaupan kassalla, sairaanhoidossa ja ravintolassa. Palvelu on kuitenkin paljon laajempi käsite, sillä palvelupanoksia käytetään arvoketjun jokaisessa vaiheessa: suunnittelussa, valmistuksessa, myynnissä ja jakelussa. Lisäksi palveluja on eri muodoissa integroituna teollisuuden lopputuotteissa. Toisinaan palvelu ja tuote ovat sulautuneet niin saumattomasti yhteen, että erottelua niiden välillä voi olla vaikea tehdä.

Me LAURA Rekrytointi Oy:ssä autamme asiakkaitamme onnistumaan rekrytoinneissa ainutlaatuisen palvelukokonaisuutemme avulla, johon kuuluvat Avainlippu-palvelumme: LAURA™-rekrytointijärjestelmä, Rekrytointi.com -työnhakusivusto ja Suomen suurin osaajapankki, Rekrytointi.com Osaajapankki. Samaiset palvelumme auttavat osaajia löytämään uutta työtä. Meidän palvelumme siis kirjaimellisesti tarjoavat työtä ja osaamista yritykseltä toiselle!

Mistä tunnistat kotimaiset palvelut?

Avainlippua alettiin myöntää palveluille 1995 ja nykyisin se on käytössä yli 2000 yrityksellä. Näistä lähes 90 prosentilla on alle viiden miljoonan liikevaihto. Toimialojen kirjo on laaja. On kuluttajille, yrityksille sekä julkisiin hankintoihin palvelujaan tarjoavia toimijoita. Yhteenlaskettuna Avainlippu-palvelut työllistävät 97 000 henkeä ja niiden liikevaihto on 38 mrd. euroa.

LAURA Rekrytointi Oy:n LAURA™ ja Rekrytointi.com -palveluille myönnettiin Avainlippu-merkki jo vuonna 2010. Rekrytointi.com Osaajapankille merkki myönnettiin vuonna 2019 eli heti, kun palvelu lanseerattiin. Olemme kasvava yritys, meitä on nyt reilut 25 työntekijää. Haluamme edelleen kasvaa ja kehitämme toimintaamme määrätietoisesti koko ajan.

Avainlipun kriteereinä palveluille ovat mm. yrityksen kotimainen omistus ja pääkonttori Suomessa. Tutkimuksemme mukaan suomalaiset luottavat siihen, että Avainlippu-yritykset maksavat verot Suomeen ja toimivat avoimesti ja läpinäkyvästi.

Kuten kaikki muutkin Avainlippu-yritykset, mekin olemme sitoutuneet Suomalaisen Työn Liiton vastuullisuusperiaatteisiin. Suomalaisen Työn Liiton jäsenyritykset luovat työpaikkoja Suomeen vahvistaen sekä taloudellista että yhteiskunnallista hyvinvointia. Ne huomioivat tuotannon ja toiminnan vastuullisuuden sekä tukevat työntekijöiden osaamista, hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta.

Suomalaisen työkulttuurin ja rehellisyyden merkitys palvelualalla on suuri. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan kansainväliset asiakkaat arvostavat sitä, että suomalaiset yritykset pitävät lupauksensa ja ovat rehellisiä. Suomalaisiin palveluihin liitetään usein sellaisia määreitä kuin läpinäkyvyys, eettisyys, osaaminen ja asiakkaan tarpeiden tuntemus.

Kaiken kaikkiaan suomalainen Avainlippu-palvelu on hyvä valinta sekä kuluttajille että yrityksille. Nostetaan siis yhdessä kotimaiset palvelut parrasvaloihin!

*Lähde: Tilastokeskus

Onnistu rekrytoinnissa kanssamme

Olemme täällä sinua varten, ja parasta työpäivässämme on olla apunasi rekrytoinneissa. Palveluidemme avulla hoidat koko rekrytointiprosessi laadukkaasti työnantajakuvaa ja hakijakokemusta vaalien. Monikanavainen rekrytointi-ilmoittelu ja osaajien tavoittaminen onnistuvat paikallisesti ja kansainvälisesti.

Ota meihin yhteyttä, niin kerromme mielellämme lisää!

 

Ota yhteyttä