Mitä opiskelijat haluavat tulevaisuuden työnantajaltaan?

Yli 14 000 korkeakouluopiskelijaa vastasi tutkimukseen: koronapandemia on vaikuttanut siihen, mitä opiskelijat haluavat tulevaisuuden työnantajaltaan

Ramona Westersund Tutkimukset, Universumin osaajatutkimus

Maailman johtavan työnantajakuvan tutkimiseen ja kehittämiseen erikoistuneen Universum Communications -yhtiön toteuttamasta opiskelijatutkimuksesta* käy ilmi, että koronapandemia on vaikuttanut siihen, mitä opiskelijat haluavat tulevaisuuden työnantajaltaan. Monipuoliset työtehtävät olivat edelleen tärkein työnantajan ominaisuus, mutta kestävä kehitys ja työn arkeen liittyvät ominaisuudet nousivat entistä korkeampaan asemaan. Lisäksi selvitettiin Suomen ihanteellisimmat työnantajat 2021 opiskelijoiden näkökulmasta.

Mitä opiskelijat haluavat tulevaisuuden työnantajaltaan?

Koronapandemia on vaikuttanut siihen, mitä opiskelijat haluavat tulevaisuuden työnantajaltaan. Koronavuosi nosti myös opiskelijoille ihanteellisimpien työnantajien määrää. Kansainvälisyyteen ja maineeseen liittyvät työnantajan ominaisuudet ovat laskeneet tärkeydessä, kun opiskelijat valmistautuvat selkeämmin nyt vain aloittamaan työuransa edes jossain.

”Opiskelijat tuntuvat nyt fokusoivan vain siihen, että saavat uran aloitettua edes jossain”, Universumin Maajohtaja Mika Sallinen sanoo. ”Vastaajat voisivat harkita jopa 30 työnantajaa tulevaisuudessa, verrattuna aikaisempien vuosien noin 20:een”, Sallinen jatkaa. ”Nyt jos koskaan, on työnantajien ymmärrettävä mikä heistä tekee ainutlaatuisen, ja mikä on heidän työnantajakuvallinen kilpailuetu. Muuten ei tässä kilpailussa pärjää”, toteaa Sallinen.

Monipuoliset työtehtävät olivat edelleen tärkein työnantajan ominaisuus. Myös työn arkeen liittyvät ominaisuudet, kuten ystävällinen työilmapiiri, palkka, kunnioitus ihmisiä kohtaan, turvallinen ja vakaa työsuhde, sekä työn ja vapaa-ajan tasapainon tukeminen muuttuivat tärkeämmiksi verrattuna vuoden 2020 vastaaviin tuloksiin. Suomalaiset opiskelijat ovat myös maailman kärkeä etätyöhalukkuudessa.

”Monipuoliset työtehtävät -ominaisuuden tärkeys korostaa edelleen sitä, että opiskelijoiden mielestä tulevaisuudessa menestyminen edellyttää sitä, että oppii nopeammin kuin mitä muutos ympärillä on. Työnantajien pitääkin pystyä tarjoamaan sellaisia tehtäviä ja mahdollisuuksia missä tämä toteutuu.” Sallinen lisää.

Kun tarkastellaan opiskelijoiden suhtautumista kestävään kehitykseen, huomataan että varsinkin ympäristöön liittyvät toimenpiteet ovat tärkeitä, mutta myös kestävä taloudellinen sekä sosiaalinen kehitys mainitaan merkittävän usein. Peräti 39% opiskelijoista hylkäisi työnantajan, joka ei ole aktiivinen kestävän kehityksen saralla.

Opiskelijoille ihanteellisimmat työnantajat 2021

Kaupallisen alan opiskelijoiden ihannetyönantajien kärkeen nousi OP Ryhmä (2), ja koronavuoden runtelema Finnair (1) tuli toiseksi. Opiskelijat ajattelevat pandemian menevän ohi, ja Finnairin toimialan kiinnostavuus kantaa edelleen niin hyvin, että sijoitus säilyi top 3:ssa. Kolmanneksi nousi Marimekko (4), joka tiputti Googlen pois top 3:sta. Listan kymmenen kärjessä suurin muutos oli Nordnetin kova nousu aina seitsemälle sijalle (21). Hyviä nousuja tekivät tämän listan Top 20 joukossa myös K-Ryhmä ja Verohallinto

Kone säilytti kärkipaikkansa Tekniikan alan opiskelijoiden ihannetyönantajana. Toiselle sijalle nousi tänä vuonna Neste (3) ja kolmanneksi loikkasi Valmet (5). Muita nousijoita Top 10 joukossa olivat Sweco ja Google.

Google säilytti IT-alan opiskelijoiden ihannetyönantajan johtopaikkansa myös tänä vuonna, vaikka kilpailijat hivuttautuivatkin lähelle. Toiselle sijalle tuli myös viime vuoden tapaan Microsoft, ja kolmanneksi nousi F-Secure (4).

Muita tutkittuja aloja olivat Luonnontieteet, Humanistit, Laki sekä Terveysala.

Luonnontieteet Top 3: 1. Luonnonvarakeskus, 2. Suomen Ympäristökeskus, 3. Orion

Humanistit Top 3: 1.Yle, 2. Helsingin Kaupunki, 3. EU

Laki Top 3: 1. Castren & Snellman, 2. Tuomioistuimet 3. Oikeusministeriö

Terveysala Top 3: 1. Terveystalo, 2. Mehiläinen, 3. HUS

Eri alojen ammattilaisten ihanteellisimmat työnantajat on julkaistu Universumin ja Rekrytointi.comin sivuilla. Katso, eri alojen opiskelijoiden TOP20-listat sivuiltamme: Suomen ihanteellisimmat työnantajat. Rekrytointi.com toimii Universumin yhteistyökumppanina Suomessa.

 

Katso Suomen ihanteellisimmat työnantajat

 

* Tutkimuksessa haastateltiin marras-maaliskuussa yhteensä 14 078 korkeakouluopiskelijaa, jotka kertoivat näkemyksiään työnantajista ja työelämästä.

Lisätiedot:
Mika Sallinen
Maajohtaja, Universum Finland
040 5279149
mika.sallinen@universumglobal.com