Työvoimapulan tuplauhka vaanii Suomea

Pekka Miettinen Decoding Global Talent, Kansainväliset osaajat, Rekrytointi, Tutkimukset

Rekrytointi.com, The Network ja The Boston Consulting Group (BCG) toteuttivat alkuvuonna maailman kaikkien aikojen suurimman kansainvälistä työvoiman liikkuvuutta käsittelevän tutkimuksen. Työskentely ulkomailla houkuttelee yhä useampaa työnhakijaa Suomessa, ja erityisesti nuoret ovat halukkaita muuttamaan toiseen maahan töihin. Trendi maailmalla menee toiseen suuntaan.

Suomalaisista lähes 70 % mielii töihin ulkomaille

Laajan kansainvälisen Decoding Global Talent 2018 -raportin mukaan jopa 68 % työnhakijoista Suomessa haluaisi työskennellä ulkomailla. Luku on noussut edellisen, vuoden 2014 raportin jälkeen kahdeksan prosenttiyksikköä. BCG:n ja The Networkin maailmanlaajuiseen kyselyyn vastasi keväällä 2018 yli 360 000 työnhakijaa 197 maassa. Suomesta ulkomaille mielivät erityisesti alle 30-vuotiaat vastaajat, joista noin neljä viidestä (77 %) on halukkaita muuttamaan ulkomaille töihin. Myös korkeasti koulutetuista suurin osa (72 %) mielii ulkomaille hommiin. Kysely tehtiin yhteistyössä The Network -rekrytointiverkoston kanssa, jota Suomessa edustaa Rekrytointi.com-urasivusto.

– Ulkomaille haluamisen trendi on kasvava, ja Suomessa saadaan tehdä kovasti töitä koulutettujen nuorten pitämiseksi täällä samaan aikaan kun kansainvälisen työvoiman ja erityisesti huippuosaajien tavoittelu on yhä vaikeampaa, sanoo liiketoimintajohtaja Pekka Miettinen Rekrytointi.com:sta. Toivottavasti tutkimustulos herättelee suomalaisia molemmilla saroilla.

Maailmanlaajuisesti halu työskennellä ulkomailla on laskussa

Toisin kuin Suomessa – maailmanlaajuisesti ulkomaille töihin haluaminen on laskussa. 57 prosenttia maailman vastaajista on halukkaita muuttamaan ulkomaille työn perässä, kun edellisessä suuressa tutkimuksessa vastaava luku oli vielä 64 prosenttia. Halukkaiden määrän laskuun on osaltaan vaikuttanut se, että etenkin kehittyvissä maissa yhä useampi haluaa jäädä kotimaahan töihin. Esimerkiksi enää vain joka kolmas (33 %) työnhakija Kiinassa on halukas muuttamaan ulkomaille töihin, kun vielä 2014 halukkaita oli miltei kaksi kolmesta (61 %).

Eniten maailmassa halutaan yhä töihin Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltojen suosio on kuitenkin laskenut. Toisena aiemmin ollut Britannia on nyt pudonnut kolmanneksi Saksan taakse. Suomesta muutettaisiin mieluiten Britanniaan, Saksaan ja Ruotsiin.

– Saksasta on tulossa todella houkutteleva kohde lahjakkaille työnhakijoille. Saksa on kakkossijalla paitsi kaikkien vastaajien keskuudessa, myös alle 30-vuotiaiden, korkeasti koulutettujen sekä digiosaajien keskuudessa, sanoo BCG:n osakas Mikko Nieminen.

Suomi kiinnostaa myös kauempana – Lontoo edelleen maailman suosituin

Halukkaimpia työskentelemään Suomessa ovat virolaiset työnhakijat. Kohdemaana Suomi on kasvattanut eniten suosiota Venäjällä, Vietnamissa, Latviassa ja Turkissa, jotka ovat nousseet neljän viime vuoden aikana kymmenen suosituimman lähtömaan joukkoon.

Maailmanlaajuisesti mitattuna erityisen halukkaita työskentelemään ulkomailla ovat nuoret ja digitaalista työtä tekevät. Lontoo säilytti asemansa halutuimpana työskentelykaupunkina. Toiseksi sijoittui New York ja kolmanneksi Berliini, jonka kintereillä on heti Barcelona.

– Raportista käy ilmi, että yritysten on hyvä panostaa innovatiivisempiin rekrytointitapoihin. Myös hallitusten tulisi tehdä pitkäaikaisia strategioita siitä, minkälaista osaamista maahan tarvitaan ja miten sitä voidaan houkutella, Nieminen sanoo.

Hyväksi esimerkiksi tästä raportti nostaa sen, miten Suomen terveydenhuolto on systemaattisesti rekrytoinut Filippiineiltä sairaanhoitajia Suomeen hoiva-avustajiksi.

Työnhakijoita selvitys kehottaa panostamaan joustavuuteen työnhaussa sekä maantieteellisesti että työn sisällön ja uudelleenkouluttautumisen suhteen. Selvityksen mukaan 70 prosenttia maailman työnhakijoista on jo nyt valmiita kouluttautumaan uudelleen – jopa itseopiskeluna.

Lisätietoja:

Pekka Miettinen
Rekrytointi.com
liiketoimintajohtaja
+358 50 460 6660
pekka.miettinen@rekrytointi.com

Mikko Niemisen haastattelupyynnöt:

Debbie Lagus
The Boston Consulting Group
Marketing Coordinator
040 311 6154
lagus.debbie@bcg.com

Tietoja raportista:

Decoding Global Talent 2018 –raportin aineisto kerättiin kyselyillä, joihin vastasi 366 000 työnhakijaa 197 maassa ympäri maailmaa. Suomessa vastaajat kerättiin Rekrytointi.com-palvelun kautta keväällä 2018. Vastaajia oli Suomessa yhteensä 988. Kyseessä on The Boston Consulting Groupin ja The Networkin yhteinen raportti.

Tutustu tarkemmin Decoding Global Talent 2018 -tutkimuksen tuloksiin, lataa raportit itsellesi ja rekisteröidy Decoding Global Talent Data Toolin käyttäjäksi.