Työnhaku. Rekrytointi. Pitkiä ja raskaita prosesseja. Vai onko? Usein kuulee puhuttavan tilanteesta, jossa työtä hakevat ihmiset kertovat työtilanteen olevan huono, ja että omasta kotikaupungista on haasteellista löytää töitä. Samalla paikalliset kasvavat yritykset kertovat suurimmaksi esteeksi kasvulle osaavan työvoiman löytämisen. Voidaan puhua työvoiman kohtaanto-ongelmasta. Nykypäivänä tilanne on kiristynyt entisestään. Rekrytointia tehdään aktiivisesti, mutta osaajien tavoittaminen on yhä haastavampaa. LAURA™-järjestelmää käyttävät työnantajat tekivät …
Ammattilaisille ihanteellisimmat työnantajat panostavat vuonna 2023 palkkaan, työn joustavuuteen sekä ihmisiin ja kulttuuriin työpaikalla
Ammattilaisille ihanteellisimmat työnantajat panostavat vuonna 2023 palkkaan, työn joustavuuteen sekä ihmisiin ja kulttuuriin työpaikalla, selviää maailman johtavan työnantajakuvan tutkimiseen ja kehittämiseen keskittyneen Universum Finlandin vuoden 2023 ammattilaistutkimuksesta*. Työntekijöiden kukkarolla käynyt vuosi aiheutti dramaattisia muutoksia ihanteellisimpien työnantajien rankingien kärkisijoilla. Työpaikanvaihtohalukkuus on nyt korkealla, sillä yli 50 % ammattilaisista voisi harkita vaihtavansa työnantajaa seuraavan vuoden aikana. 7 744 vastaajaa useilta eri aloilta, …
Tekoäly työnhaussa – Kattava opas, kuinka hyödyntää tekoälyä työnhaussa
Tekoäly työnhaussa on loistava työkalu! Tekoälypalvelu ChatGPT on kehittynyt ohjelma, joka on suunniteltu vastaamaan kysymyksiin ja keskustelemaan ihmisten kanssa luonnollisella kielellä. Tekoäly on herättänyt huomiota monilla aloilla, ja se voi olla erittäin hyödyllinen työnhaussa. Tutustu kattavaan oppaaseemme, miten tekoälyä voidaan hyödyntää työnhaussa ja miten se voi auttaa työnhakijoita löytämään unelmiensa työpaikan. Työnhaku voi olla haastava ja stressaava. Onneksi teknologia on …
Webinaari: Miten hyödyntää ChatGPT työnhaussa?
Katso webinaarin tallenne Tekoälypalvelu ChatGPT työnhaussa on erinomainen apuväline ja sen avulla myös työnhakijan on mahdollista lyhentää työnhakuun käytettävää aikaa tekemällä työnhakuun liittyviä rutiinitehtäviä tekoälyn avustuksella. ChatGPT on tullut markkinoille ryminällä ja se on kerännyt 100 miljoonaa käyttäjää ennätyksellisesti kahdessa kuukaudessa palvelun julkaisemisesta. Rekrytoijat hyödyntävätkin jo ChatGPT:n tarjoamia mahdollisuuksia. 13.6.2023 järjestetyssä Miten hyödyntää ChatGPT työnhaussa? –webinaarissa kävimme läpi yhdessä työnhakupalvelu …
Nämä ovat Suomen ihanteellisimmat työnantajat opiskelijoille 2023
Maailman johtavan työnantajakuvan tutkimiseen ja kehittämiseen erikoistuneen Universum Communications -yhtiön toteuttamassa Opiskelijatutkimuksessa 2023* yli 13 400 korkeakouluopiskelijaa asetti ihannetyönantajansa paremmuusjärjestykseen. Tutkimuksen mukaan opiskelijoiden ihannetyönantajat panostavat nyt riittävän korkeaan palkkaan ja työntekijöitä arvostavaan yrityskulttuuriin. Katso, mitkä ovat Suomen ihanteellisimmat työnantajat opiskelijoille vuonna 2023! Opiskelijoiden ihannetyönantajat 2023 Kone säilytti kärkipaikkansa Tekniikan alan opiskelijoiden ihannetyönantajana. Insinööriopiskelijoita vastasi tänä vuonna tutkimukseen ennätysmäärä (3226), joka teki …
Miten ratkaista konfliktit työpaikalla ? Kristiina Komulainen kertoo konfliktien ratkaisemisesta, ja miksi konflikteja ei tule pelätä!
Konfliktit työpaikalla voivat olla kiperiä paikkoja, mutta niistä voi oppia paljon, eikä niitä tarvitse pelätä. Konflikti on vähintään kahden tahon välinen ongelmatila, jossa tahot pitävät omaa näkemystään oikeana, ja toisen vääränä. Sanana se kuulostaa usein äärimmäiseltä, tulipunaiselta ja enimmäkseen tätä tilaa vältellään, joskus jopa niin tehokkaasti, että terveellisempi tapa olisi kohdata konflikti, eikä lakaista asiaa maton alle. Haastattelimme Kristiina Komulaista, …
Vuoden 2022 ihannetyönantajat kannustavat työn ja vapaa-ajan tasapainoon
Maailman johtavan työnantajakuvan tutkimiseen ja kehittämiseen keskittyneen Universum Finlandin vuoden 2022 ammattilaistutkimuksen* mukaan tärkeimmät ja houkuttelevimmat työnantajan ominaisuudet liittyvät tänä vuonna työn arjen sujuvuuteen, palkkaan, joustaviin työnteon malleihin, sekä ihmisiin ja kulttuuriin työpaikalla. Työn ja vapaa-ajan tasapaino ja siihen kannustaminen työnantajan puolelta nousi tärkeydessä eniten hyvinvoivaa työyhteisöä arvioitaessa. 9 400 vastaajaa useilta eri aloilta, ja keskimäärin 8 vuoden työkokemuksella, kertoivat …
Ahdistaako töihinpaluu? 4 vinkkiä sujuvaan työarkeen loman jälkeen
On täysin luonnollista, että töihinpaluu loman jälkeen saattaa tuntua stressaavalta ja jopa hieman ahdistavalta. Työmoodista ja arjesta kiinni saaminen ei ole helpoin homma, kun loman aikana on ehtinyt unohtua työsähköpostin salasanat ja kollegoiden nimet. Osa meistä palaa lomalta takaisin töihin intoa ja uutta virtaa täynnä, mutta kaikille se ei ole niin helppoa. Lue eteenpäin ja käy läpi nämä neljä vinkkiä, …
Koulutus auttaa kaikenikäisiä kohti unelmien ammattia
Erityisesti yhteishaun aikana monet nuoret miettivät tulevaisuuden ammattia. Samalla moni aikuisempikin saattaa pohtia: Voisinko myös minä lähteä opiskelemaan? Auttaisiko koulutus uralla eteenpäin? Keräsimme sinulle Careerian Mari Siivosen vinkit, joiden avulla kouluttaudut iästä tai elämäntilanteesta huolimatta. Jatka lukemista ja tutustu osatutkintoon sekä Careerian tarjoamiin koulutusmahdollisuuksiin. Miksi koulutus kannattaa? Koulutuksen maailma on muuttunut paljon vuosien saatossa ja on nykyään yllättävän joustava sekä …
Alanvaihto perhevapaan jälkeen – näin löydät uuden työpaikan
Perhevapailta siirtyminen takaisin työelämään on jännittävää aikaa. Silloin alanvaihto saattaa kuulostaa houkuttelevalta vaihtoehdolta. Perhevapaiden aikana elämä on pyörinyt uuden pienen tulokkaan ympärillä, mutta monille se on myös hetki, jolloin omaa uraansa on ollut aikaa pohtia ja tarkastella uusin silmin. Etenkin pidemmän tauon jälkeen aiempi työ saattaa tuntua kaukaiselta ajatukselta, eikä siihen enää halua palata. Omat kiinnostuksen kohteet ja arvot ovat …
Nämä ovat vuoden 2022 ihanteellisimmat työnantajat opiskelijoille
Maailman johtavan työnantajakuvan tutkimiseen ja kehittämiseen erikoistuneen Universum Communications -yhtiön toteuttamasta opiskelijatutkimuksesta* käy ilmi, että vuonna 2022 opiskelijoille ihanteellisimmat työnantajat tarjoavat riittävän korkea palkkaa ja joustavia työnteon malleja. Yli 13 000 tutkimukseen vastannutta korkeakouluopiskelijaa kertoi näkemyksiään työnantajista ja työelämästä. Kaupallisen alan, tekniikan alan, IT-alan, luonnontieteiden, humanististen tieteiden, juridiikan ja terveysalan opiskelijat listasivat ihanteellisimmat työnantajat opiskelijoille vuonna 2022. Ihanteellisimmat työnantajat opiskelijoille …