työpaikan vaihtaminen

Mietityttääkö työpaikan vaihtaminen? Nämä 7 syytä kertovat sinulle, kun työpaikkaa on aika vaihtaa

Laura Työelämä, Urakehitys

Työpaikan vaihtaminen voi olla yksi elämän vaikeimmista päätöksistä. Vaikka se olisi vaikeaa, se voi olla myös parasta, mitä työurallesi on koskaan tapahtunut. Töissä vietetään usein valtaosa valveillaoloajasta, ja jos työn kanssa on ongelmia, se heijastuu myös muuhun elämään. Listasimme seitsemän syytä, milloin kannattaa harkita työpaikan vaihtoa.

7 syytä, milloin työpaikan vaihtaminen kannattaa

1. Töissä on tylsää

Liika stressi on pahasta, mutta pieni paine työssä on usein hyväksi. Jos työsi on muuttunut tylsäksi jatkuvien rutiinien toistoksi, etkä pääse haastamaan itseäsi, voi olla hyvä aika miettiä, haluatko jatkaa samaa rataa koko loppuelämäsi. ”Aivot narikkaan” -duuni saattaa vaikuttaa kiehtovalta alkuun, mutta pidemmän päälle siihen turtuu. Tutkimusten mukaan täydellinen työ sisältää haastavia ja oman mukavuusalueen ulkopuolella tehtäviä työtehtäviä noin 20 prosenttia työajasta. Jos sinulla on tunne, ettet ole aikoihin oppinut mitään uutta, tai sinulle ei anneta mahdollisuutta kokeilla uusia asioita, kannattaa harkita paikanvaihdosta. Jos olet pohtinut hyppääväsi täysin uudelle alalle, käy lukemassa vinkimme alanvaihtoon liittyen.

2. Työnantajallasi menee huonosti

Jos työpaikkasi alkaa tuntua uppoavalta laivalta, työpaikan vaihtaminen voi tulla tarpeen. Vaikka itse työ olisi kivaa, niin ongelmat työpaikalla voivat pahimmassa tapauksessa päätyä irtisanomisiin tai konkurssiin, jolloin jäät tyhjän päälle. Pysy ajan tasalla siitä, miten työpaikallasi menee. Merkkejä lähestyvistä yt-neuvotteluista voivat olla esimerkiksi puheet uudelleenjärjestelyistä, rekrytointikiellot, negatiiviset talousuutiset tai lomautukset. Jos tulevaisuus ei näytä hyvältä, voi olla aika lähteä.

Millainen sitten on hyvä työpaikka? Käy lukemassa neljä merkkiä, joiden avulla tunnistat oletko oikeassa työpaikassa.

3. Elämäsi työn ulkopuolella muuttuu

Elämäntilanteen muutokseen voi olla useita syitä: Puoliso saa työpaikan ulkomailta, perheeseen on tulossa lapsi tai joku läheinen sairastuu ja tarvitsee apua. Jos tiedät etukäteen, että tarvitset työnantajaltasi joustoa henkilökohtaisten asioiden vuoksi, ota aihe esiin mahdollisimman hyvissä ajoin. Näin työnantaja saa aikaa varautua ja voitte löytää kaikkia tyydyttävän ratkaisun tilanteeseen. Jos toiveitasi ei huomioida lainkaan, kannattaa miettiä, onko työ sen arvoista. Voi olla helpompi kestää työpaikan vaihtamisesta johtuva stressi, kuin jatkaa työssä, joka jyrää henkilökohtaisen elämäsi yli.

4. Et pääse käyttämään vahvuuksiasi

Joskus käy niin, että työ, jonka olet ottanut vastaan, ei olekaan sitä, mitä kuvittelit. Työ voi olla liian helppoa tai vaikeaa tai jostain muusta syystä tuntua siltä, että et saa itsestäsi kaikkea irti. Ennen kuin irtisanot itsesi työstä, jossa et pääse käyttämään vahvuuksiasi, kannattaa asiasta neuvotella esimiehesi kanssa. Jos työtehtävien muokkaaminen sinulle sopivimmiksi ei onnistu, voit harkita työpaikan vaihtoa.

5. Työ tekee sinut sairaaksi

Jos sunnuntait ovat mielestäsi ahdistavia, koska maanantaisin alkaa uusi työviikko tai aamun ensimmäinen ajatus on jotain pahaa liittyen töihin, kyseessä on jo ongelma. Asiantuntijoiden mukaan vääränlainen tai sopimaton työ voi tehdä ihmisen sairaaksi – kirjaimellisesti. Kiinnitä huomiota toistuviin päänsärkyihin, selkäkipuihin ja suolisto-oireisiin. Jos kärsit jatkuvista terveysvaivoista, voi olla aika vaihtaa työpaikkaa.

6. Saavutuksiasi ei huomioida

Jos työpaikallasi menee hyvin, mutta se ei näy arvostuksessasi tai tilipussissasi, on aika arvioida tilannetta uudelleen. On turhauttavaa, jos hoidat työsi mallikkaasti, mutta et saa positiivista palautetta työstäsi tai sinut sivuutetaan jatkuvasti ylennyksissä. Kun huomaat, että sinua ei kuunnella, etkä koe eteneväsi mihinkään, työpaikan vaihtaminen voi olla ainoa keino.

7. Työsi arvomaailma ei ole enää sinun arvomaailmasi

Jos huomaat, että työpaikkasi arvomaailma ei enää kohtaa omaasi, kannattaa pysähtyä miettimään. Voi olla, että työ ei enää tunnu sinusta hyvältä moraalisten tai eettisten syiden vuoksi. Silloin kannattaa kuunnella omaa tuntemustaan ja vaihtaa paikkaa. Jos et usko siihen mitä teet, sinun kannattaa etsiä itsellesi merkityksellisempi ja paremmalta tuntuva työpaikka.

Kun koet, että sinun on aika vaihtaa työpaikkaa, käy katsomassa avoimet työpaikat & löydä uusi duuni!

Tekstin lähteet: forbes.com ja money.howstuffworks.com

Kuvan lähde: Ono Kosuki from Pexels