etätyö

Töitä halutaan edelleen tehdä pääsääntöisesti työpaikalla

Ramona Westersund Työelämä, Työelämätaidot

Etätyö on tullut tämän vuoden aikana osaksi lukuisien suomalaisten arkea. Syy etätöihin on kaikilla harvinaisen hyvin tiedossa, mutta mitä mieltä etätöiden tekemisestä käytännössä ollaan? Vaikuttaako ikä, koulutus tai ammatti etätöissä viihtymiseen? Teetimme alkukesällä 2020 kyselyn, jossa tutkimme vastaajien suhtautumista etätöihin. Tässä artikkelissa käydään läpi, mitä kyselyssämme oikein selvisi.

Etätyö – hyvässä ja pahassa

Helsingin Sanomat uutisoi jo toukokuussa etätyöapatiasta, jolla kuvattiin kyllästymistä työpäivien samankaltaisuuteen kotoa käsin työskennellessä. Tottahan se on, että päivät kotosalla kulkevat usein hyvin samalla rutiinilla ja mahdollisuus spontaaniuteen ja sattumuksiin vähenee, kun ympärillä tapahtuu vähemmän. Lisäksi etätöissä sosiaaliset suhteet työkavereihin muuttuvat helposti kirjaimellisesti etäisemmiksi.

Monille ongelmia tuottaa myös työn ja vapaan häilyvyys kotona työskennellessä. Vapaa-ajan ja työn välillä oleva harmaa alue voi monilla venyä pitkäksikin, kun työpiste on kokoajan saavutettavissa.

Toisaalta etätöissä on myös hyviä puolia. Voi nukkua pidempään ja olla rennoissa vaatteissa. Ylipäänsä aikaa säästyy paljon, kun ei tarvitse käyttää aikaa työmatkoihin. Samalla työmatkakuluihin aikaisemmin käytetty raha säästyy. Kotona voi myös syödä edullisemmin kuin työpaikan lounasravintolassa. Parempaan etätyöhön vinkkejä löytyy täältä.

Koronavirus tilanne näyttää siltä, että etätöistä ollaan tuskin pääsemässä irti vielä hetkeen. Toiset ovat etätöistä mielissään, mutta kuten kyselystämme tulee ilmi, moni haikailee takaisin työpaikalle.

Pelkkä etätyöskentely kiinnostaa vain harvaa

Tuottamastamme kyselystä käy ilmi, että puolet (49,5%) vastaajista haluavat tehdä töitä pääsääntöisesti työpaikalla. Pelkästään työpaikalla sekä pääsääntöisesti etänä töitä tehdä haluavia on molempia n. 16%. Pelkästään etänä töitä haluaisi tehdä vain n. 4% vastanneista.

14% kaikista vastanneista ilmoitti, ettei työssään ole mahdollisuutta tehdä etätöitä.

Vaikka etätyö on tullut monelle tutuksi viimeaikoina, todella harva siis haluaisi tehdä töitä pelkästään etänä. Kuitenkin vastaajat arvostavat sitä, että töitä on mahdollista tehdä aika ajoin myös etänä.

Kun tarkastellaan onko henkilöiden iällä merkitystä etätöiden suosioon, voi huomata, että nuoret ja nuoret aikuiset suosivat etätyömahdollisuuksia hieman enemmän kuin ikääntyneemmät. Kuitenkaan iällä ei ole suurta vaikutusta etätöiden suosioon. Se, missä henkilö asuu, ei myöskään vaikuta etätöiden suosioon, vaan vastaukset liittyen etätyöhalukkuuteen ovat hyvin samankaltaisia ympäri Suomen.

Vastaajien sukupuolta tarkastellessa voi todeta, että naiset ovat hieman kiinnostuneempia etätyömahdollisuuksista kuin miehet.

”Vaikka etätyö on tullut monelle tutuksi viimeaikoina, todella harva siis haluaisi tehdä töitä pelkästään etänä. Kuitenkin mahdollisuus etätöiden tekemiseen on suurelle osalle tärkeää.”

Koulutus vaikuttaa etätyöhalukkuuteen

Ensimmäiset selkeät erot innostuksessa tehdä etätöitä tulevat ilmi kun tarkastellaan vastaajien koulutustasoa. Korkeakoulutetut ovat selvästi kiinnostuneempia etätyömahdollisuuksista kuin matalammin koulutetut henkilöt.

Koulutustaso on lähes suoraan verrannollinen etätyöhaluihin. Mitä korkeammin henkilö on kouluttautunut sitä todennäköisemmin hän suosii etätöitä. Ammattikoulupohjalta etätyötä suosii vain harva. Tätä voi selittää se, että matalasti koulutetuilla on myös harvoin samanlaiset mahdollisuudet työtehtäviensä puolesta tehdä töitä etänä. Tutustu tarkemmin koulutuksen vaikutukseen etätyöhaluihin täältä.

Tarkempia työnkuvia, joissa etätyötä kohtaan on eniten kiinnostusta ovat johtamisen, taloushallinnon, HR:n sekä pankkialan työt. Vähäisintä kiinnostus etätöihin on teollisuuden, tuotannon, huolto- ja kunnossapidon työnkuvissa. Katso tarkemmin, millä aloilla halutaan työskennellä etänä ja millä aloilla työpaikalla.

Kysely tehtiin alkukesällä 2020.

Olitpa kiinnostunut työskentelystä etänä tai työpaikalla, kannattaa tutustua myös avoimiin työpaikkoihimme ja uravinkkeihimme, sekä seurata meitä Facebookissa ja Instagramissa!