kirjoita toimiva cv - 9 vinkkiä

CV:n laatimisen 9 vinkkiä

Laura CV, Työnhaku

Työnhaun säännöt ovat muuttuneet dramaattisesi viimeisen viiden vuoden aikana. Nykyään työnhaku on ennen kaikkea itsensä markkinointia. Merkittävä osa tätä markkinointia on myyvä CV, joka on kuin tuote-esittely sinusta, jonka avulla yrität päästä haastatteluun. CV:n eli ansioluettelon ei tarvitse olla vain tylsä listaus aiemmista työtehtävistä, vaan siihen voi hyvin lisätä henkilökohtaista näkökulmaa, jolla erottua joukosta. Poimi seuraavat vinkit, ja olet asteen verran lähempänä tulevaa työpaikkaasi.

Mikä on CV?

CV eli ansioluettelo on työnhaussa tarvittava dokumentti. Sen tarkoituksena on kertoa pääkohdat siitä, miksi sinä olisit hyvä kandidaatti kyseiseen työpaikkaan. Yleensä se sisältää tiedot vähintään koulutuksesta, työkokemuksesta, taidoista ja saavutuksista.

1. Mene heti asiaan

Jos rekrytoija saa 80 hakemusta ja yksi valitaan, perehdytään todennäköisesti vain murto-osaan hakemuksista ja ansioluetteloista kunnolla. Panosta siihen, että teksti on aseteltu ja kirjoitettu siten, että sitä on helppo lukea. Lukijan on löydettävä siitä kymmenessä sekunnissa oleellisimmat asiat sinusta – enempää et ehkä saa aikaa. Panosta hyvään ja informoivaan ensivaikutelmaan. Työnantajan on nähtävä CV:stäsi heti, mitä hän saa sinut palkatessaan, oletko potentiaalinen vaihtoehto tehtävään ja miksi sinut kannattaisi palkata.

2. Selitä auki mitä osaat

Rekrytoijat haluavat tietää, mitä osaat ja mitä olet tehnyt. Älä luettele pelkkiä tutkintonimikkeitä tai titteleitä. Yleisiä tradenomi- tai myyntiassistenttinimikkeitä parempi tapa on lähteä kertomaan omista harjoitustöistä, suuntautumisesta ja aiemmista työtehtävistä, jotka tukevat juuri haettua tehtävää. Kerro rekrytoijalle myös mitä haluat seuraavaksi tehdä, sillä rekrytoija ei ole ajatustenlukija. Kirjoita alun tiivistelmään esimerkiksi: ”Olen tuotemarkkinoija, jonka intohimona on tehdä pienistä tekniikkabrändeistä suurempia.”

3. Ei kaikkea kaikille

Vaikka kuinka houkuttelisi listata CV:hen kaikki taidot ja kyvyt, se ei ole järkevää. Koska rekrytoijilla on rajallisesti aikaa tutustua tietoihisi, järkevämpää on kertoa CV:ssä vain ne osaamiset, jotka ovat oleellisia haettavan työn kannalta. Voit vaikka ylläpitää CV:stä muutamaa eri versiota, joista yksi on esimerkiksi markkinointihommiin, toinen PR-puolelle ja kolmas varainhankintaan.

4. Huolehdi oikeinkirjoituksesta

Kirjoitusvirheet CV:ssä laskevat työnsaantimahdollisuuksiasi. Väärä päivämäärä tai kirjoitusvirheet viestivät lukijalle huolimattomuudesta ja lähettävät lukijalle viestin, ettet ota paikkaa tosissasi – olit sitten työssäsi kuinka hyvä tahansa. Lue siis valmis teksti huolella muutamaan otteeseen ja anna ystävienkin lukea se, ennen kuin lähetät sen eteenpäin.

5. Pitäydy osaamisessa

Mitä kokeneempi olet, sitä vähemmän yksityiskohtia CV:si tarvitsee. Pidä työhistoriakuvauksesi simppelinä: Kerro, mitä sait aikaiseksi missäkin työssä ja kuinka sen teit. Sen sijaan, että luettelisit työtehtäviäsi, kerro saavutuksistasi. Voit esimerkiksi avata työkokemustasi lauseella: ”Kun kaksi kilpailevaa yritystä fuusioituivat, lanseerasin sähköpostimarkkinointikampanjan, jonka ansiosta myyntimme kasvoi 25 % seuraavalla vuosineljänneksellä.”

6. Kirjoita itsestäsi

CV:n tarkoitus on myydä sinut hakemallesi yritykselle, joten kerro itsestäsi persoonallisesti. Älä siis luettele asioita persoonattomasti, vaan käytä rohkeasti minä-muotoa. Vaikeinta työnhaussa on nykypäivänä erottua joukosta, joten pyri rohkeasti erottumaan muista. Muista kuitenkin, että erottuminen, kuten esimerkiksi visuaalinen ulkoasu, ei saa koskaan viedä sijaa itse sisällöltä. Säilytä helppolukuisuus!

7. Selitä aukot

Jos CV:stäsi löytyy mahdollisia aukkoja eli aikoja, jolloin et ole ollut töissä tai opiskelemassa, selitä ne auki. Aukot herättävät epäluuloja, joten on paljon parempi kertoa avoimesti, jos on esimerkiksi ollut kiertelemässä maailmaa puoli vuotta. Tällaisen asian työnantaja voi nähdä etunakin; olethan uskaltautunut rohkeasti lähtemään maailmalle ja selviytynyt todennäköisesti monesta kinkkisestä tilanteesta matkasi aikana.

8. Vaikuta tutulta

Yksi hyvä vinkki on myös käyttää samoja sanoja ja sanontoja kuin työpaikkailmoituksessa, johon haet. Tällöin tutut ilmaukset osuvat rekrytoijan silmään ja voit tuntua jo alitajuisesti sopivalta tehtävään.

 9. Linkitä lisätietoihin

Rekrytoijalla ei ole lain mukaan lupaa etsiä sinusta lisätietoja tai kysyä suosituksia tutuiltasi, jollet ole siihen itse antanut lupaa. Tämän vuoksi on tärkeää kertoa CV:n lopuksi, mistä rekrytoija saa halutessaan sinusta lisätietoja tai kuka sinusta voisi kertoa lisää. Lisää hankkimiesi suosittelijoiden tiedot CV:si loppuun tai kehota lukijaa tutustumaan sinuun lisää LinkedIn-profiilissasi, kertomassasi osoitteessa. Tietenkin linkitettyjen sivujen on liityttävä työtehtävääsi, joten kannattaa harkita kahdesti koirablogisi linkittämistä, ellet sitten ole hakemassa eläintenhoitajaksi.

Nyt, kun yksi työnhaun dokumentti on kunnossa, katso myös vinkit hyvät työhakemuksen kirjoittamiseen.

Etsitkö töitä? Katso avoimet työpaikat tästä, niin pääset ottamaan työhakemuksesi ja ansioluettelosi käyttöön!

 

Artikkelin lähteinä on käytetty Liz Ryanin blogipostausta LinkedIn:ssä (englanniksi) sekä Mari Ylä-Uotilan tekemää Ammatillisen henkilöbrändin merkitys työnhaussa -tutkimusta.