Juhani Tammisen tarina: Urheilijasta yritysvalmentajaksi

Laura Työelämä, Yrittäjyys

Juhani ”Tami” Tamminen siirsi kansainvälisen jääkiekkouransa kokemukset yrityskoulutukseen. Karismaattinen pedagogi ja yritysvalmentaja on julkaissut useita kirjoja joukkuepeleistä, tiimityöstä, valmennuksesta ja laadusta.

Ollakseen hyvä kouluttaja ei riitä, että tuntee alansa hyvin. Pitää myös osata muotoilla lauseita, jotka menevät perille. Juhani Tamminen kertoo oppineensa omalta valmentajaltaan Juuso Wahlstenilta, että on paljon ihmisiä, jotka pystyvät tekemään yksinkertaisesta monimutkaista, mutta vähän niitä jotka tekevät monimutkaisesta yksinkertaisen.

Juhani Tamminen syntyi 1950 Turussa, jossa hän tänäkin päivänä vaikuttaa. Tosissaan hän alkoi pelata jääkiekkoa ja jalkapalloa 16-vuotiaana.

”Isältä perin atleettisen lahjakkuuden ja äidiltä yrittäjyyden. Äitini veti parturikampaamoketjua. Kun heittäydyin ammattiurheilijaksi, isä muistutti että käy poika kouluja, urheilu-ura ei kestä ikuisesti. Valmistuin voimistelunopettajaksi Helsingin Yliopistosta 1973. Kauppakorkea oli vaihtoehtona mutta veri veti”, Tamminen muistelee.

Tamminen työskenteli ammattijääkiekkoilijauransa aikana Suomessa, Ruotsissa, Sveitsissä, Ranskassa, Japanissa, Kanadassa ja USA:ssa yli kolme vuosikymmentä.

”Ensimmäinen ulkomaankeikka oli Clevelandiin ja Phoenixiin USA:ssa 1975–77. Sieltä palasin kotiin ja olin pelaamisen ohessa opettajana. Japanin keikka pelaaja-valmentajana 1982–84 oli urani kovin sopimus.”

Tamminen oli pelaaja-valmentajana myös Sveitsissä 1984-85 ja sen jälkeen lukuisien joukkueiden päävalmentajana ja toimitusjohtajana Suomessa ja ulkomailla. Hän pelasi 11 MM-kisat ja kahdet olympialaiset.

”Olin Suomen paras oikea laitahyökkääjä. Se sai minulla kilahtamaan että pitää olla paras jossakin, vaikka kuinka kapealla segmentillä. Tämä on olennaista myös yritystoiminnassa. Pitää kehittää itseään niin että jossakin asiassa on paras. Ja mistä huippusuoritus sitten lähtee? Ei se lähde fysiikasta, se lähtee korvien välistä.”

Yritysmaailmaan Tamminen hyppäsi vuonna 1979 perustaessaan yhtiön. Silloinen Eurohockey Oy on nyt Eurotam Oy ja se markkinoi yritysvalmennusta.

”Kaikessa opettamisessa pätee neljän kohdan laki: Selvitä perusasiat. Opeta. Vaadi. Toista. Ihminen oppii tekemällä, matkimalla ja kertaamalla. Siis selvitys, demonstraatio, imitaatio, toisto.”

”Fokus on kiinnitettävä laatuun. Suomalaiset kehuvat sillä, miten helvetisti tehdään töitä, mutta laatu kuitenkin ratkaisee. Kun haetaan huippusuoritusta ja huippulaatua, on oivallettava että se on henkinen prosessi eikä ähertämistä. Kun perusasiat on opittu, niin sen jälkeen hyvän ja erinomaisen ero on yksityiskohdissa.”

Tamminen tarjoaa asiakkailleen räätälöityjä koulutus- ja valmennusratkaisuja henkilöstön kehittämiseen. Hän on pitänyt pitkästi yli kaksi tuhatta luentoa johtamisesta, asenteesta, oppimisesta ja suorituksen parantamisesta sekä tiimityöstä ja joukkuetoiminnasta. Kyvyt motivoida, inspiroida ja hallita muutosta ovat Tammisen mielestä johtamisen olennaiset piirteet. Yritysvalmennuksen lisäksi Tamminen toimii nykyään MTV Totalin jääkiekkoasiantuntijana.