päivikki

Yrittäjä pienestä pitäen

Laura Työelämä, Yrittäjyys

Yrittäjä Päivikki Palosaaren elämysmatkailuun erikoistuneet hotelli- ja ravintolayritykset työllistävät Levillä ja Kemissä ympäri vuoden noin 160 ihmistä ja sesonkiaikoina yli 300. Hän onkin Lapin suurimpia yksityisiä työnantajia.

”Työelämäni alkoi käpyjä keräämällä pikkutyttönä. Piti etsiä suon reunasta niin pieniä puita että yletti oksiin”, kertoo Päivikki Palosaari.

Siemenkäpyjen keruu on osa metsätalouden tuotantoketjua.

”Perheessä ei ollut yrittäjiä mutta mie tiesin jo pienenä syntyneeni yrittäjäksi”, Palosaari muistelee.

Koulutukseltaan Palosaari on suurtaloustyönjohtaja. Alkuun hän työskenteli sairaalan keittiössä ja armeijalla Sodankylän Jääkäripataljoonassa, joka on nykyään prikaati. Sitten ravintola-ala nykäisi mukaansa.

Vuodesta 1978 hän toimi keittiömestarina. Ensimmäinen ravintolatyöpaikka oli Saariselän Retkeilykeskuksessa. Yrittäjäksi Palosaari ryhtyi 1981 perustaessaan Porogrillin. Nyt hänen yritysryhmänsä on kasvanut kooltaan satakertaiseksi, hallitusti ja vakavaraisena pysyen.

Palosaaren liiketoiminta on kasvanut Levin mukana, osana eräästä Suomen tunnetuimmasta matkailuklusterista. Levin Mökkihuolinta Oy perustettiin 1985 ja kun se 1999 fuusioitiin Levin Loman kanssa, syntyi nykyinen Hullu Poro Oy, jonka Palosaari omistaa. Lisäksi hän omistaa Taivaanvalkeat Oy:n ja puolet Kemissä toimivasta Raatiravintolat Oy:stä. Kaikki yritykset ovat elämysmatkailuun erikoistuneita hotelli- ja ravintolayrityksiä. Esimerkiksi Hullu Poro Areenasta Levillä on tullut kuuluisa viihdekeskus.

”Lapissa on mahtavaa olla yrittäjänä ilmaston ja luonnon ansiosta. Meillä on selvät vuodenajat joilla on oma fiilinki”, Palosaari tunnelmoi.

Tulevaisuudennäkymät ovat Palosaaren mielestä erinomaiset.

”Valtaosa asiakkaista on tällä hetkellä suomalaisia, mutta me yrittäjät Levin Matkailun ja Lapin Matkailun puitteissa ja valtakunnan tasolla MEK:n kanssa kehitämme ulkomaan markkinointia yhteistoimin ja kasvunäkymät ovat vahvat.”

Kuva: Anne Puumala