Teppo

Kiinnostaako kansainvälinen ura? Lue Kiinassa työskentelevän suomalaisen vinkit!

Rekrytointi.com Apua uran eri vaiheisiin, Muita uravinkkejä, Opiskelu ja ammatinvalinta, Ulkomaat

Oletko harkinnut kansainvälistä uraa? Jos työskentely nousevassa Aasiassa kiinnostaa, Kiina on yksi potentiaalinen vaihtoehto työkokemuksen kartuttamiseen. Suomalainen Teppo Helles on työskennellyt Kiinassa operatiivisen johdon tehtävissä seitsemän vuotta. Hän neuvoo, mitä suomalaisen pitää huomioida työskennellessään kansainvälisesti ja eritoten Kiinassa.

Teppo Hellekselle kansainvälinen ura on ollut luonteva vaihtoehto, koska hän matkusti jo lapsena varsin paljon. Hän kehottaakin kaikkia kansainvälisiin työtehtäviin haluavia aloittamaan kansainvälistymisen jo nuorena.

”Suosittelen ottamaan osaa ja vastuuta kaikenlaisesta kansainvälisistä mahdollisuuksista aina kun se on mahdollista. Mikäli alussa tuntee itsensä epävarmaksi, voi projekteihin osallistua osana isompaa ryhmää, mutta parhaiten oppi pärjäämään ja tutustumaan uusiin kulttuureihin, kun heittäytyy täysin uusiin ympäristöihin. Vaihto-opiskelun, kansainvälisten kesä- ja kieliopintojen tai työharjoittelun kautta voi helposti kartuttaa kansainvälisiä taitoja”, Helles tietää.

Hän toimii hyvänä esimerkkinä siitä, miten kansainvälistyminen onnistuu luontevasti jo opintojen ohella. Helles suoritti opintonsa ensin Suomessa kansainvälisellä opintolinjalla ja jatkoi kansainvälisiä opintoja Hollannissa. Opintojen ohella hän hakeutui kaikkiin mahdollisiin opintoihin liittyviin ulkomaanprojekteihin sekä työharjoitteluihin ja toimi myös vaihto-opiskelijoiden tutorina.

Aktiivisuutensa ansiosta Helles on päässyt edustamaan suomalaista firmaa maailman suurimpaan tietotekniikka- ja tietoliikennealan messutapahtumaan CeBIT 2001:een Hannoverissa Saksassa, suorittanut työharjoittelun Euroopan Avaruusjärjestön Teknologiakeskuksessa ESTEC:ssa Alankomaiden Noordwijk:ssa, suunnitellut uutta asiakaspalveluprosessia Alankomaiden tulostus- ja kopiointikonejätille Oce:lle ja suorittanut lopuksi lopputyönsä Koneelle Kiinassa. Lopputyöprojektin jälkeen Helles jäi Kiinaan ja työskentelee siellä yhä.

Kielitaito edistää kansainvälistä uraa

Kansainväliset työtehtävät vaativat usein kattavaa kielitaitoa. Jos mielii Helleksen tavoin Kiinaan, on loogisinta opetella puhumaan mandariinikiinaa. Sitä puhuu äidinkielenään lähes 840 miljoonaa ihmistä. Kiinassa työskentelevä Teppo Helles tietää, ettei kiinan kielen taito ole edellytys Kiinassa työskentelyyn, sillä assistentin kanssa pärjää myös kattavalla englannin kielellä. Mutta jos harkitsee pidempää pestiä ulkomailla, paikallinen kielitaito on iso etu. Helleksen mielestä suurin hyöty kiinan kielen osaamisesta on sopeutuminen paikalliseen kulttuuriin helpottamalla päivittäistä kanssakäymistä, sillä vain harva ja tuskin yksikään taksikuski osaa englantia.

Nykypäivänä työnantajat arvostavat työntekijöitä, jotka puhuvat sujuvasti useita kieliä, joten kiinan kielen opinnoista voi olla apua Suomessakin. Teppo Helles kertoo vinkkinsä kiinan kielen opiskeluun:

”Eihän se kyllä mitään maailman helpointa ole, mutta ei sitten kuitenkaan niin vaikeaa kuin aluksi luulee. Jos haluaa Kiinaan töihin tai haluaa vain opiskella kiinan kieltä, suosittelisin sen aloittamista jo koulussa, jos siihen on mahdollisuus tai sitten iltaopintoina kurssien avulla. Ensin on syytä oppia ymmärtämään ja puhumaan mandariinikiinaa ja toiseksi tuntemaan ja kirjoittamaan merkkejä. Mutta mikäli Suomessa ei ole mitään kiinalaista ympäristöä, jossa harjoitella kieltä lähes päivittäin, olisi hyvä miettiä vähintään puolen vuoden opintoja itse Kiinassa.”

”Itse aloitin kiinan opiskelun valinnaisena lisäopintona oman mediatekniikantutkinnon ohella Espoossa 15 vuotta sitten ja jatkoin opiskelua valmistumisen jälkeen työnteon ohella Espoon kaupungin aikuisopinnoilla iltaisin. Eli kun saavuin Kiinaan, minulla jo kattava perussanasto. Pystyin jotenkin kommunikoimaan päivittäisessä kanssakäymisessä, vaikkakin merkkejä en osannut läheskään yhtä hyvin. Jatkoin opintojani Kiinassa seitsemän kuukauden ajan ja nykyään kieli karttuu täällä asuessa. Nyt puhun ja käytän kiinaa melko sujuvasti. Vaikeinta on yrittää muistaa, mitä toonia käyttää missäkin sanassa.”

Helles viihtyy itse Kiinassa hyvin ja uskoo, että muutkin suomalaiset voisivat viihtyä.

”Kiina on hyvä paikka työskennellä, koska töitä riittää ja yksikään päivä tuskin on samanlainen kuin toinen. Etenkin online- ja mobiililiiketoiminnan alalla Kiinan markkinoilla on valtavasti potentiaalia, joten osaajia tarvitaan”, Helles summaa.

Teppo Helleksen uratarinan löydät täältä.

Luitko jo nämä jutut?

Avoimet työpaikat

Hae työpaikkoja osoitteessa rekrytointi.com