Katso myös IT- ja tietoliikennealan avoimet työpaikat!
Euroopan suurin Shopify-toimisto Woolman Oy on saanut kasvun tueksi kolme sijoittajaa. Yhtiö saa 1,2 miljoonan euron osakeannin myötä kumppanikseen Midinvest Management Oy:n, Gorilla Capitalin sekä Reaktor Innovations Oy:n.
Woolman auttaa eurooppalaisia brändejä menestymään globaalissa kaupankäynnissä erityisesti direct to consumer -liiketoiminnassa. Yhtiö tarjoaa yrityksille verkkokaupparatkaisuja, jotka tukevat kannattavaa kasvua ja erottuvat kansainvälisessä kilpailussa. Yhtiö on myös kehittänyt verkkokaupan logistiikkaan omia SaaS-tuotteita.
Woolmanin liiketoiminnasta 15% tulee tällä hetkellä Suomen ulkopuolelta. Investoinnit kohdistuvat kansainväliseen myyntiin ja markkinointiin, uusien osaajien rekrytointiin ja SaaS-liiketoiminnan kehittämiseen.
Woolman työllistää yhteensä 60 henkeä kolmessa eri maassa. Suomessa yhtiöllä on toimipisteet Jyväskylässä, Tampereella, Helsingissä ja Oulussa. Yhtiön ulkomaiset toimipisteet sijaitsevat Tukholmassa ja Amsterdamissa.
Lähde Pääomasijoittajat ry 15.10.2020