Katso myös IT- ja tietoliikennealan avoimet työpaikat! Palvelulaskutuksen suomalainen edelläkävijä Good Sign on kerännyt 10 miljoonan euron kasvurahoituksen. Good Sign hyödyntää saatua rahoitusta kasvuun kotimaisilla ja kansainvälisillä markinnoilla. Rahoituksen avulla yhtiö aikoo myös palkata 200 uutta asiantuntijaa ja laajentaa kumppaniverkostoaan. Yrityksen kehittämä SaaS-ohjelmisto automatisoi kiinteähintaisten ja käyttöpohjaisten palveluiden hinnoittelun ja laskutuksen toimialasta ja liiketoiminnan monimutkaisuudesta riippumatta. Good Sign työllistää 40 …
Helsinki: Ohjelmistoyhtiö Aiven rekrytoi lisää työntekijöitä
Katso myös IT- ja tietoliikennealan avoimet työpaikat! Nopeasti kasvanut suomalainen ohjelmistoyhtiö Aiven on kerännyt reilun 50 miljoonan euron rahoituksen vauhdittamaan kasvuaan. Aiven tarjoaa asiakkailleen avoimen lähdekoodin tietokantapalveluita julkisilla pilvipalvelualustoilla. Yhtiö on yli kaksinkertaistanut liikevaihtonsa viimeisen vuoden aikana ja aikoo kasvaa markkinajohtajaksi data- ja pilvipalvelujen toimialalla. Uutta rahoitusta Aiven käyttää kansainväliseen laajentumiseen, uusien työntekijöiden rekrytointiin ja avoimen lähdekoodin teknologioiden kehittämiseen. Aiven …
PwC:n tavoitteena rekrytoida 1000 uutta asiantuntijaa Suomessa
Katso myös eri alojen avoimet työpaikat! PwC on julkaissut uuden, kaikille 155 PwC-maalle yhteisen strategian nimeltään The New Equation, uusi yhtälö. Uusi strategia merkitsee mittavia investointeja myös Suomen PwC:llä. Suomessa PwC aikoo muun muassa rekrytoida 1000 uutta asiantuntijaa ja tarjota 500 harjoittelupaikkaa opiskelijoille seuraavan viiden vuoden aikana. PwC:n palveluita ovat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta, lakipalvelut, riskienhallinta, tilintarkastus ja muut varmennuspalvelut. …
Nordcloud laajentaa toimintaansa Kuopioon ja Ouluun
Katso myös IT- ja tietoliikennealan avoimet työpaikat! Pilvipalveluja tarjoava Nordcloud laajentaa toimintaansa Kuopioon ja Ouluun uusilla toimipisteillä. Yhtiö laajentaa samalla myös Helsingin ja Jyväskylän toimintoja. Nordcloudin tavoitteena on avata jatkossa vuosittain yli 100 uutta teknologia-alan työpaikkaa Suomessa. Uusia tekijöitä tarvitaan niin designereiden, arkkitehtien, sovelluskehittäjien kuin palveluhallinnan roolienkin kasvavaan joukkoon. Kuopion alueelle yritys aikoo rekrytoida noin 40 uutta työntekijää seuraavan puolen …
Helsinkiläinen Aatos Legal Technology Oy rekrytoi lisää työntekijöitä
Katso myös eri alojen avoimet työpaikat! Lakipalveluita verkossa tarjoava startup Aatos Legal Technology Oy on kerännyt 1,2 miljoonan euron rahoituksen kasvunsa tueksi. Aatoksen Aatos.app -nettilakipalvelussa yksityishenkilöt voivat hoitaa lakiasiansa heti valmiiksi netissä. Automatisoidun palvelun avulla saa tehtyä esimerksi avioehdon, testamentin tai perunkirjoituksen. Saadun rahoituksen avulla yhtiö aikoo nopeuttaa kasvusuunnitelmien toteuttamista. Seuraavaksi Aatos laajenee Pohjoismaissa, rekrytoi lisää työntekijöitä ja panostaa markkinointiin. …
Helsinkiläinen ohjelmistoyritys ContractZen kasvattaa tiimiänsä
Katso myös IT- ja tietoliikennealan avoimet työpaikat! Helsinkiläinen Legal Tech -alueen ohjelmistoyritys ContractZen Oy on saanut miljoonan euron rahoituksen kasvunsa tueksi. Uuden rahoituksen avulla yritys panostaa nopeaan kansainväliseen kasvuun ja markkinointiin. Rahoitusta käytetään myös ContractZen-pilvipalvelun edelleen kehittämiseen ja tiimin koon kasvattamiseen. Yrityksen uudenlainen SaaS-palvelu tuo yhteen sopimustenhallinnan, kokousten hallinnan, virtuaalisen datahuoneen (VDR) sekä sähköisen allekirjoittamisen. Palvelua käyttää jo lähes 400 …
Uudesta brändiyhtiö Manna & Co:sta design-alan vahva toimija
Katso myös eri alojen avoimet työpaikat! Suomeen on syntynyt uusi design-alan brändiyhtiö Manna & Co, johon on koottu alan luotetuimpia suomalaisia kuluttajabrändejä. Manna & Co omistaa Vallilan, Makian, Finlaysonin ja sen tytäryhtiön Reinon & Ainon sekä 20 prosenttia Sastasta. Uusi järjestely luo poikkeukselliset mahdollisuudet brändien kasvuun ja kehitykseen. Järjestely tuo myös mahdollisuuksia brändien kansainvälistymiselle. Finlayson Oy, Vallila Interior Oy, Makia …
Turkulainen Finnish Design Shop rekrytoi lisää työntekijöitä
Katso myös myynnin ja hankinnan avoimet työpaikat! Verkkokauppayritys Finnish Design Shopin uusi logistiikkakeskus valmistuu ensi syksynä Turkuun. Uuden keskuksen taustalla on kasvavan yrityksen tarve isommille logistiikkatiloille. Keskukseen sijoittuu myös yhtiön pääkonttori. Vuonna 2004 perustettu Finnish Design Shop keskittyy suomalaisen ja pohjoismaisen designin myyntiin. Yritys on kasvanut perustamisesta lähtien vuosittain keskimäärin 40 prosenttia. Tavoitteena on jatkaa samaa kasvutahtia myös tulevaisuudessa. Finnish …
Padel Club Finland tarvitsee kymmeniä uusia työntekijöitä
Katso myös eri alojen avoimet työpaikat! Padel Club Finland (PFC) on saanut 10 miljoonan euron rahoituksen kasvunsa tueksi. Rahoitus mahdollistaa yritykselle uusien padel-hallejen avaamisen entistä nopeammalla tahdilla. PFC etsii jatkuvasti uusia sopiva halleja, ja yrityksen tavoitteena on koko Suomen kattava 300 kentän kokonaisuus. Yritys on tällä hetkellä avaamassa uudet keskukset muun muassa Helsinkiin, Vantaalle, Kirkkonummelle, Järvenpäähän, Hämeenlinnaan sekä Lappeenrantaan. Kasvun …
Helsinki, ulkomaat: Swappien kasvu jatkuu vahvana
Katso myös IT- ja tietoliikennealan avoimet työpaikat! Suomalainen kunnostettujen älypuhelinten yritys Swappie yli kolminkertaisti liikevaihtonsa vuonna 2020. Liikevaihto kasvoi 97,6 miljoonaan euroon edellisen vuoden 31,1 miljoonasta eurosta. Swappie avasi viime vuonna uudet lokalisoidut verkkokaupat Saksaan, Portugaliin, Alankomaihin, Tanskaan, Irlantiin ja Norjaan. Lisäksi Swappie toimii Suomessa, Italiassa ja Ruotsissa. Swappie ei ole vain huollettujen puhelinten verkkokauppa vaan myös teknologiayhtiö, jolla on omaa teknologiaa puhelinten …