Alanvaihto

Alanvaihto perhevapaan jälkeen – näin löydät uuden työpaikan

Sanni Oja Ammatinvalinta ja opiskelu, Apua uran eri vaiheisiin, Muita uravinkkejä

Perhevapailta siirtyminen takaisin työelämään on jännittävää aikaa. Silloin alanvaihto saattaa kuulostaa houkuttelevalta vaihtoehdolta. Perhevapaiden aikana elämä on pyörinyt uuden pienen tulokkaan ympärillä, mutta monille se on myös hetki, jolloin omaa uraansa on ollut aikaa pohtia ja tarkastella uusin silmin. Etenkin pidemmän tauon jälkeen aiempi työ saattaa tuntua kaukaiselta ajatukselta, eikä siihen enää halua palata. Omat kiinnostuksen kohteet ja arvot ovat …

Kuinka tunnistan omat vahvuudet töitä hakiessa?

Ramona Westersund Ammatinvalinta ja opiskelu, Etusivu - työnhakuvinkit, Kesätyönhaku, Muita uravinkkejä, Nuori työnhakija, Työnhaku, Työnhaku käyntiin

Sovitaan, että sinulla on 20 sekuntia aikaa nimetä kolme omaa vahvuuttasi. Aika alkaa nyt. 5.. 10.. 15.. No niin, oliko helppoa? Uskallan väittää, että harvoin omat vahvuudet tulevat suusta kuin tykin syökseminä. Moni syystäkin kaipaa apua omien vahvuuksiensa tunnistamiseen. Tässä artikkelissa muutamia ajatuksia omien kykyjen tunnistamisen tärkeydestä, vaikeudesta ja toivottavasti lopulta – helppoudesta. Vahvuudet esille! Kun mietitään työnhakua, jo ennen …

työpaikan vaihtaminen

Mietityttääkö työpaikan vaihtaminen? Nämä 7 syytä kertovat sinulle, kun työpaikkaa on aika vaihtaa

Rekrytointi.com Apua uran eri vaiheisiin, Muita uravinkkejä

Työpaikan vaihtaminen voi olla yksi elämän vaikeimmista päätöksistä. Vaikka se olisi vaikeaa, se voi olla myös parasta, mitä työurallesi on koskaan tapahtunut. Töissä vietetään usein valtaosa valveillaoloajasta, ja jos työn kanssa on ongelmia, se heijastuu myös muuhun elämään. Listasimme seitsemän syytä, milloin kannattaa harkita työpaikan vaihtoa. 7 syytä, milloin työpaikan vaihtaminen kannattaa 1. Töissä on tylsää Liika stressi on pahasta, mutta …

Teppo

Kiinnostaako kansainvälinen ura? Lue Kiinassa työskentelevän suomalaisen vinkit!

Rekrytointi.com Ammatinvalinta ja opiskelu, Apua uran eri vaiheisiin, Muita uravinkkejä, Ulkomaat

Oletko harkinnut kansainvälistä uraa? Jos työskentely nousevassa Aasiassa kiinnostaa, Kiina on yksi potentiaalinen vaihtoehto työkokemuksen kartuttamiseen. Suomalainen Teppo Helles on työskennellyt Kiinassa operatiivisen johdon tehtävissä seitsemän vuotta. Hän neuvoo, mitä suomalaisen pitää huomioida työskennellessään kansainvälisesti ja eritoten Kiinassa. Teppo Hellekselle kansainvälinen ura on ollut luonteva vaihtoehto, koska hän matkusti jo lapsena varsin paljon. Hän kehottaakin kaikkia kansainvälisiin työtehtäviin haluavia aloittamaan …

toni_nieminen

Toni Nieminen työskentelee sisulla

Rekrytointi.com Uratarinoita, Yrittäjätarinoita

Toni Nieminen, jonka matka mäkihypyn olympiavoittajaksi ja myöhemmin yrittäjäksi on sisältänyt värikkäitä vaiheita, kertoo, miten myönteinen asenne on vienyt häntä työurallaan eteenpäin. ”Minullehan suurin intohimoni on ollut mäkihyppy ja niin pitkään kuin muistan, halusin nousta siinä maailman huipulle. Niinpä jo pikkupoikana aloin tekemään töitä tuon unelman eteen. Kova työnteko ja lahjakkuuteni palkittiinkin nopeasti. Jo 16-vuotiaana poikasena nousin mukaan maajoukkueeseen ja …

irtisanominen

Miten irtisanominen pitäisi käsitellä?

Rekrytointi.com Apua uran eri vaiheisiin

Lopputilin saaminen ja irtisanotuksi tuleminen eivät ole niitä helpoimpia kokemuksia elämässä. Usein tämä ratkaisu tulee omasta mielestä kohdalle täysin epäoikeudenmukaisesti, mikä ei lainkaan helpota tilannetta. Irtisanotuksi tulemiseen liittyvä tunnekuohu johtaa usein siihen, että ihminen heittäytyy harkitsemattomaksi ja kävelee ulos mielenosoituksellisesti ovet paukkuen. Tällaista käytöstä pitäisi välttää. Miten irtisanominen siis tulisi käsitellä? Suomi on tunnetusti pieni maa. Moni on lähtenyt ovet …

työpaikassa

Miten aloittaa uudessa työpaikassa?

Rekrytointi.com Apua uran eri vaiheisiin, Muita uravinkkejä

Onneksi olkoon! Kova kisa on takanapäin, ja olet selviytynyt voittajaksi. Olet ohittanut monta erittäin osaavaa hakijaa ja tullut valituksi. Sinuun kohdistuu uudessa työpaikassa suuria odotuksia. Ensimmäiset päivät ja viikot ratkaisevat hyvin pitkälti sen, miten tulet asettumaan taloksi ja menestymään uudessa työssäsi. Siksi olemme kirjanneet muutamia ohjeita tueksesi. Solmi aina kirjallinen työsopimus, josta ilmenevät työsuhteen laatu, palkka ja tehtävä. Jos mahdollista, …

Koko Suomi: Kiinteistöpalvelualan tulevaisuus – työtä riittää muttei tekijöitä

Rekrytointi.com Koko Suomi, Piilotyöpaikat

Tulevaisuus kiinteistöpalvelualalla on uhkaava ellei työntekijöitä saada lisää. Ala tarjoaisi varman työpaikan ja uran tuhansille suomalaisille, mutta osaavista tekijöistä on pulaa. Työpaikkoja haetaan liian vähän eikä kaikilla hakijoilla ole vaadittavaa työkokemusta ja erikoisosaamista yhä teknisemmällä alalla. ”Ammattimainen siivous edellyttää vähintään jonkinasteista alan koulutusta ja ennen kaikkea asiakaspalveluhenkisyyttä”, toteaa Kiinteistöpalvelut ry:n elinkeinopoliittinen asiantuntija Tiia Brax. Voit katsoa avoimia koulutuspaikkoja Rekrytointi.com-sivustolla esimerkiksi …

kolikot

Miten liikeidea muutetaan bisnekseksi?

Rekrytointi.com Haluatko yrittäjäksi, Yrityksen perustaminen

Ideoita on maailmassa lukemattomia, ja osa niistä on jopa hyviä ja toteuttamiskelpoisia. Useimmiten toimivakin liikeidea jää kuitenkin ajatuksen asteelle ja mahdolliset voitot ja tulokset siis hyödyntämättä. Mikä neuvoksi? Amerikkalainen Leslie Godwin elättää itsensä konsultoimalla uusia yrittäjiä yritystoiminnan lähtökuopissa. Goldwinin kehittämät kuusi kultaista neuvoa olisi hyvä omaksua jo ennen liikeidean varsinaista toimeenpanoa. Jo toimivakin yritys voi hyötyä neuvoista. Tutki onko liikeidea …

Jaana Sundström

Uusi ura yli 50-vuotiaana

Rekrytointi.com Apua uran eri vaiheisiin, Uratarinoita

Moni suomalainen tyytyy siihen, mitä hänellä on. Jos on hyväpalkkainen työ, siitä pidetään kiinni, vaikka työssä ei viihtyisikään. Kokonaan uusi ura tuntuisi liian radikaalilta. Lohjalainen Jaana Sundström toimi monta vuotta samoin, kunnes teki yhden elämänsä rohkeimmista päätöksistä. Hän jätti hyväpalkkaisen työnsä ja seurasi intohimoaan. Jaana Sundström opiskeli laborantiksi ammattikoulussa, mutta valmistuttuaan hän valitsi toimistohommat kotiseudun tutussa paperitehtaassa oman alan töiden …