ammattiliitto

Nuori työntekijä, kuuluthan jo ammattiliittoon?

Laura Nuori työnhakija, Työnhaku

Monet nuoret eivät kuulu ammattiliittoon, vaikka nimenomaan he usein kohtaavat ongelmia työelämässä: lainvastaisia työaikoja ja irtisanomisia sekä liian matalia palkkoja. Usein nuoret ottavat liittoon yhteyttä vasta sitten, kun tarvitsevat oikeusapua. Silloin on valitettavasti jo liian myöhäistä: ammattiliitto ei voi puuttua tilanteeseen, jos työntekijä ei ole liiton jäsen.

Ongelmien ilmaantuessa ei myöskään aina tiedetä, mistä pyytää apua. Vastuullisten esimiesten tulisikin informoida nuoria työntekijöitään ammattiliitosta, mutta usein tämä unohtuu – varsinkin, jos työnantajalla ei ole aivan puhtaita jauhoja pussissaan.

Kuka liittoon voi kuulua?

Vaikka moni nuori niin kuvitteleekin, ei ammattiliitto ole tarkoitettu vain ”aikuisille”, alalle koulutetuille tai muuten vain pitkän uran tehneille: jos olet töissä tietyllä alalla, on sinulla oikeus liittyä kyseisen alan liittoon. Se, että vietät vain välivuotta, työskentelet osa-aikaisesti esimerkiksi opintojen ohella tai olet vain kesätöissä, ei tarkoita sitä, että sinulla olisi vakituista työntekijää vähemmän tarvetta liitolle. Yleensä päinvastoin! Vaikka työskentelisit nuorena alalla, jolle et aio jäädä, se ei tarkoita, etteikö liittoon kannattaisi liittyä: kun vaihdat alaa, voit myös vaihtaa liittoa. Ammattiliittoon voi kuulua:

  • Alalla työskentelevä (työmäärästä riippumatta)
  • Alan opiskelija
  • Alalla työskennellyt työtön
  • 14 vuotta täyttänyt
  • Henkilö, joka ei kuulu muihin ammattiliittoihin

Myös opiskelijat voivat siis kuulua liittoon, ja heille liittoon kuuluminen on useimmiten ilmaista. Opiskelijoiden kannattaa kuitenkin huomioida, että opiskelijajäsenet eivät yleensä kuulu liiton työttömyyskassaan. Liittoon voi kuulua eri elämänvaiheissa, kunhan vain muistaa päivittää tietonsa. Opiskellessa ja työttömänä ei jäsenmaksuja yleensä tarvitse maksaa, täyspäiväiseen työhön siirryttäessä taas tulee ilmoittaa elämäntilanteen muutoksesta. Työssäkäyvien jäsenmaksu suhteutetaan useimmiten palkkaan ja vähennetään bruttopalkasta kuukausittain.

Miksi ammattiliitto kannattaa?

Liittoon kuuluminen on korvaamatonta, kun ongelmia ilmenee, mutta liittoon kuulumisesta on hyötyä silloinkin, kun menee hyvin. Liittoon kuuluminen tuo mukanaan monia etuja:

  • Apua ja neuvoja
  • Työttömyysturvaa
  • Koulutusta
  • Alennuksia ja etuja
  • Tapahtumia ja muuta toimintaa
  • Jäsenlehden

Ammattiliittojen luottamusmiehet antavat jäsenille neuvoja tilanteessa kuin tilanteessa. Liitossa tiedetään, moneltako päivältä sairaslomapalkka kuuluu maksaa ja osataan neuvoa, jos työnantajan kanssa on erimielisyyksiä. Tarvittaessa liitto myös neuvottelee työnantajan kanssa, ja mikäli neuvottelemalla ei päästä tulokseen, viime kädessä liitto ajaa asiaasi oikeudessa. Kun kuulut ammattiliittoon, kuulut automaattisesti myös työttömyyskassaan, ellet ole opiskelijajäsen. Ammattiliiton työttömyyskassaan kuuluminen parantaa työttömyysturvaasi. Jos jäät työttömäksi, sinulle maksetaan ammattiliittosi työttömyyskassasta ansioihisi suhteutettua päivärahaa, joka on suurempi kuin peruspäiväraha. Eri liitot tarjoavat eri koulutuksia, jotka auttavat jäseniä vahvistamaan oman ammattikuntansa osaamista. Koulutuksista tiedotetaan liiton sivuilla, lehdessä tai sähköpostitse. Ammattiliitot tarjoavat monia muitakin etuja jäsenilleen: edullisia lomapaikkoja, jäsenalennuksia hotelleissa sekä vakuutus- ja pankkietuja. Edut ovat liittokohtaisia. Monet liitot järjestävät myös aktiivisesti erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia.

Mistä löydän oman ammattiliittoni?

Suomen ammattijärjestöjen keskusliiton SAK:n alaiset ammattiliitot näet tästä. Jos liittoa ei löydy, sivun alareunassa voi jättää yhteystietonsa, ja sinulle etsitään oikea liitto. Voit myös hakea liittoasi työnantajasi perusteella täällä. Suomen toimihenkilöiden ammattijärjestön STTK:n liitot näet tästä. Pitkälle koulutettujen palkansaajien ammattillinen keskusjärjestö AKAVA:n liitot ammattiliitot löydät täältä.

Käy tutustumassa myös muhin uravinkkeihin!