Kesätyö ulkomailla poistaa ennakkoluuloja

Laura Kesätyönhaku, Nuori työnhakija, Töihin ulkomaille, Työnhaku

LAURA Rekrytointi Oy on kerännyt sinua varten mielenkiintoisia tarinoita kesätyöpaikkakokemuksista ja kesätyöpaikan löytämisestä. Jos mietit, miten työllistyisit ensi kesänä, voit ottaa mallia näistä tarinoista. Tämän tekstin kirjoittanut Jukka ei saanut paikkaa Suomesta, mutta kesätyö ulkomailla kehitti kielitaitoa ja opetti arvostamaan työtä.

”Eräänä kesänä en meinannut saada millään alaani sopivaa kesätyötä, vaikka olinkin yliopisto-opiskelija. Etsin Suomesta monenlaista työtä, ja näytti kovasti siltä, etten saisi juuri mitään, sillä työkokemusta puuttui.

Siskoni asui silloin Lontoon lähellä pienessä kaupungissa nimeltä Royal Tunbridge Wells. Päätinkin lähteä sinne ja kysellä, jos vaikka saisin jotain työtä. Alussa kiertelin vain Tunbridge Wellsin kaduilla ja kyselin töitä, mutta osa-aikaista työtä oli vaikea saada ja jokapaikkaan haluttiin CV.

Hyvällä onnella ja ehkä hieman siskoni avustuksellakin pääsin lopulta sairaalan yölähetiksi, joka ei millään tavalla liittynyt edes tekniikan opintoihini. Palkka oli £5.5/h, joten ei aivan mahdoton, mutta työ oli leppoisaa. Joinain öinä katselin vain televisiota, kun taas tietysti joskus oli kiirettä, sillä työhöni kuului mm. happipullojen vaihdot, potilaiden siirrot, ensiavussa avustaminen, vartiointitehtävät ym. Ja oikeastaan mihinkään näistä tehtävistä minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta. Karmeinta oli, että työalueeseeni kuului myös ruumishuone ja poisnukkuneiden vienti sinne, mutta toisaalta sekin on työtä, joka jonkun pitää tehdä.

Suuri kiitos kuuluu työn helppoudesta EU:lle, sillä EU:n kansalaisena en tarvinnut mitään muita asiapapereita kuin passin ja työlupa oli automaattisesti kunnossa. Ja kielen oppimisen kannalta työ oli loistavaa, olihan kaikki työkaverini umpi-brittejä. Kaksi kuukautta kesästä meni kuin lomana, sillä saatoin tehdä vaikka 9 yötä putkeen ja sitten viikko vapaata. Suosittelen lämpimästi ennakkoluulottomasti vain menemään vaikka juuri Englantiin, siellä suomalaisista tykätään ja työilmapiiri (ainakin minulla) oli todella mukava.”