Kimmo Kärkkäinen

Startup-yrityksessä työntekijä saa paljon vapauksia ja vastuuta

Laura Työnhaku, Työnhaku käyntiin, Yleinen

Millaista on työskennellä nopeasti kasvavassa ja kansainvälisessä startup-yrityksessä? Miten tällaiseen kasvuyritykseen pääsee töihin? Kysyimme asiaa ohjelmistoyritys LeadDeskistä, jonka muun muassa Talouselämä on listannut tänä vuonna Suomen 20 lupaavimman alkuvaiheen yrityksen joukkoon.

Startupeilla tarkoitetaan nuoria yrityksiä, jotka tavoittelevat nopeaa kasvua ja kansainvälisiä markkinoita. Vuonna 2009 perustettu startup-yritys LeadDesk tarjoaa pilvipohjaisia call center -palveluita esimerkiksi asiakaspalveluun ja myyntiin. Yritys on kasvanut nopeasti, ja muun muassa startup-konferenssi Slush sekä Talouselämä-lehti ovat listanneet LeadDeskin yhdeksi lupaavimmista alkuvaiheen yrityksistä.

Millaista on olla töissä tällaisessa paikassa?

Omalla tyylillä kohti tavoitteita

LeadDeskin asiakasvastaavana nyt vuoden toiminut Kimmo Kärkkäinen kertoo, että startupit ovat jatkuvassa muutoksessa, mikä vaikuttaa myös työntekoon.

”Nuoressa yrityksessä ei ole lukkiutuneita käytäntöjä tai paikoilleen jumiutunutta kulttuuria. Jokaisella on mahdollisuus luoda itselleen sopivat toimintatavat. Uusia ihmisiä tulee jatkuvasti lisää, ja jokainen tuo yritykseen jotain uutta.”

Kärkkäisen mukaan startupissa työskentelemisen parhaita puolia on muun muassa se, että töitä saa tehdä todella itsenäisesti ja omaehtoisesti. Tavoitteet ovat selkeitä, mutta niiden saavuttamiseen voi pyrkiä itselleen parhaiten sopivalla tavalla.

Työtehtävät ovat vaihtelevia, sillä työnkuvaa ei ole välttämättä määritelty yhtä tarkasti kuin isommissa organisaatioissa. Yhdeksi parhaista puolista Kärkkäinen mainitsee työkaverit:

”Kun on niin paljon fiksuja ja aktiivisia ihmisiä työkavereina, heiltä saa jatkuvasti uutta energiaa ja inspiraatiota. ”

Epävarmuus voi kuormittaa

”Vakiintuneiden käytäntöjen puuttumisella on myös kääntöpuoli. Valmiita prosesseja ei ole, joten on keksittävä itse, miten asiat toimivat. Se saattaa joskus tuntua stressaavalta”, Kärkkäinen toteaa.

Tehtäviä saattaa kasaantua työpöydälle paljon. Niiden priorisointi oli Kärkkäiselle hankalaa varsinkin aluksi. Omat työtavat ja tehtävien tärkeysjärjestys hahmottuvat kuitenkin ajan kanssa.

Kärkkäisen mukaan työskentely startupissa sopii kaikille, mutta työntekoon pitää löytää oikea asenne. Epäonnistumisiin ei voi jäädä roikkumaan, vaan hommat pitää saada hoidettua.

Työnhakijoissa arvostetaan tekemisen meininkiä

Jos startupissa työskentely houkuttelee, miten sinne kannattaa hakea? Kärkkäisen mukaan hakijan on tärkeä miettiä, millaisia ihmisiä yrityksessä on töissä, sillä hakijoilta odotetaan usein samankaltaisia ominaisuuksia.

”Nuoressa yrityksessä perustajilla on useimmiten keskeinen rooli rekrytoinnissa. He ovat tehneet yrityksen eteen valtavasti töitä ja aloittaneet jotain kokonaan uutta. Myös hakijoissa arvostetaan tekemisen meininkiä, oma-aloitteisuutta ja uskallusta kokeilla uutta. Tietysti paljon riippuu myös haettavan henkilön työnkuvasta.”

Lisäksi on tärkeää tulla toimeen muiden kanssa, sekä yrityksen sisällä että asiakastyössä.

Kokeilemista ja tekemistä arvostava kulttuuri näkyy myös rekrytointiprosessissa. Kärkkäisellä oli LeadDeskissä neljän kuukauden mittainen kokeilujakso, jonka jälkeen hän sai vakituisen paikan. Pelkän hakemuksen tai haastattelujen perusteella voi olla hänen mukaansa hankala löytää oikeaa ihmistä työhön.

Vielä lopuksi Kärkkäinen muistuttaa, että asenne ratkaisee: on tärkeä osoittaa saavansa hommat hoidettua, vaikka kukaan ei sitä erikseen vahtisi.

Onko työnhaku ajankohtaista? Käy lukemassa vinkit toimivan CV:n laatimiseen.