Rami Jahkonen – työkokemusta taloushallinnosta

Laura Työelämä, Uratarinat, Yleinen

Milloin olit töissä meillä ja mitä teit?
LAURA Rekrytointi Oy:n (silloinen Uranus Oy) yhteydessä vietin kokonaisuudessaan n. 3,5 vuotta. Työskentely ajoittui lokakuusta 2001 aina tammikuuhun 2005 asti. Pääsääntöisesti työsuhde oli osa-aikaista, mutta parhaimmillaan vietin muutaman kuukauden myös täysipäiväisenä.

Vastuualueellani hoidin pääsääntöisesti taloushallintoon kuuluvia tehtäviä. Näitä olivat mm. kirjanpito ja tilinpäätökset, maksuliikenne, laskutus, palkanlaskenta sekä reskontrien hoitaminen. Lisäksi kannattavuuden seuranta ja johdon raportointi kuuluivat tehtäviini. Työn ohessa pääsin osallistumaan myös palveluiden myyntiin uusille asiakkaille.

Miten kuvaisit meitä työyhteisönä?
LAURA Rekrytointi Oy:stä työpaikkana ei ole muuta kuin hyvää kerrottavaa. Työpaikalle oli aina mukava tulla ja työntekijöistä välitettiin aidosti. Pienenä työyhteisönä jokaisen tekemisellä oli vaikutusta yrityksen kehittymiseen. Ja jokaiselle myös tarjottiin uusia kehittymisen mahdollisuuksia omien kykyjen mukaan.

Miten urasi on kehittynyt tämän jälkeen?
Urakehitys on ollut suunnittelematonta, mutta edennyt jatkuvasti kohti mielenkiintoisempia mahdollisuuksia. LAURA Rekrytointi Oy:llä olon aikana valmistuin KTM:ksi Helsingin kauppakorkeakoulusta. Näin ollen uudet haasteet odottivat pikkuhiljaa ja siirryin reiluksi pariksi vuodeksi controller-tehtäviin elektroniikka-alalle. Tämän jälkeen ura eteni talous- ja liikkeenjohdon konsultointiin ja sitä kautta edelleen taloushallinnon ja –järjestelmien ulkoistuspalveluita tarjoavan yrityksen johtoon. Pienen sapattijakson jälkeen olen siirtynyt työskentelemään yritysten liiketoiminnan raportoinnin kehittämisen pariin ja toimin konsultointijohtajana sekä osakkaana yrityksessä eCraft Referre Oy.

Miten työnantajat ovat noteeranneet LAURA Rekrytointi Oy-kokemuksesi?
Varsinkin uran alkuaikoina LAURA Rekrytointi Oy:llä oli suuri positiivinen merkitys työuran kehittymiseen. Pitkä ja monipuolinen taloushallinnon kokemus opiskelujen yhteydessä antoi hyvät valmiudet seuraaviin työtehtäviin. Ja aina näihin päiviin saakka olen arvostanut LAURA Rekrytointi Oy:stä saatua todellista käytännön kokemusta.

Mitä haluaisit sanoa sellaiselle nuorelle joka miettii hakeako meille töihin?
Tarttukaa jokaiseen mielenkiintoiseen vastaantulevaan haasteeseen miettimättä liikaa pidemmälle meneviä vaikutuksia. Itselläni jokainen muutos on ollut aina askel eteenpäin ja sitä myös LAURA Rekrytointi Oy aikanaan tarjosi. Voin sanoa alaan liittyvän työurani lähteneen liikkeelle LAURA Rekrytointi Oy:stä ja edelleenkin tulee välillä muisteltua loistavaa työporukkaa ja ilmapiiriä.

Jotain muuta?
Tarkempaa urakehitystä LAURA Rekrytointi Oy:stä lähtien voi käydä seuraamassa osoitteesta http://www.linkedin.com/profile/view?id=1517232

– Rami Jahkonen