Kiia

Työharjoittelu LAURA Rekrytointi Oy:ssä – monipuolista kokemusta viestinnästä ja rekrytoinnista

Laura Työelämä, Uratarinat

Milloin olit töissä meillä ja mitä teit?

Työskentelin viestinnän ja markkinoinnin harjoittelijana vuoden 2013 syksyllä. Harjoittelujaksoni kesti neljä kuukautta, ja se oli osa viestinnän opintojani Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Tein LAURA Rekrytointi Oy:ssä monipuolisesti erilaisia viestinnän työtehtäviä. Osallistuin muun muassa työnhakuvinkkisivuston uudistamisprojektiin. Lisäksi suunnittelin sisältöjä, kirjoitin ja editoin artikkeleita, huolehdin yrityksen sosiaalisen median kanavista sekä paljon muuta.

Sain paljon vastuuta ja vapautta, ja LAURA Rekrytointi Oy:ssä oltiin aidosti kiinnostuneita siitä, mitä juuri minä haluaisin omalta harjoittelujaksoltani. Ideoitani kuunneltiin, ja pääsin myös toteuttamaan niitä. Suunnittelin ja toteutin esimerkiksi laajan sosiaalisen median kampanjan harjoittelujaksoni aikana. Tuntui, että pääsin oikeasti kehittämään yrityksen viestintää.

Miten kuvaisit meitä työyhteisönä?

Ilmapiiri on kannustava ja välittävä. Työkaverit ovat kaikki ihania, ja heidän kanssaan tuli oltua myös vapaa-ajalla. Varsinaisen työnteon lisäksi järjestettiin usein jotain kivaa yhteistä tekemistä – oli se sitten lasersotaa, perjantain after work tai Alias-ilta. Apua oli myös aina tarjolla. Kenen tahansa työhuoneen ovelle voi mennä koputtelemaan ja kyselemään, jos jokin oli epäselvää.

LAURA Rekrytointi Oy on pieni ja tiivis yritys, jossa jokainen pääsee vaikuttamaan toimintaan.

Mitä opit harjoittelujaksosi aikana?

Neljässäkin kuukaudessa ehtii oppia paljon. Sain viestinnän alan kokemusta mm. yritysviestinnästä, sisällöntuottamisesta, erilaisten projektien toteuttamisesta, verkkoviestinnästä ja sosiaalisesta mediasta. Lisäksi opin paljon työelämästä ja rekrytoinnista, ja omat työnhakutaitoni karttuivat varmasti. Harjoittelu antoi hyvän pohjan monenlaiseen tekemiseen.

Mitä haluaisit sanoa sellaiselle nuorelle joka miettii hakeako meille töihin?

Suosittelen! LAURA Rekrytointi Oy:ssä uskotaan nuoren kykyihin, vaikka kokemusta ei vielä olisikaan ehtinyt kertyä. Harjoittelu sopii etenkin omatoimiselle ja aloitekykyiselle ihmiselle, sillä omaan työnkuvaan voi vaikuttaa itse paljon. Työilmapiiri on erittäin hyvä, ja porukkaan on helppo päästä mukaan.