Helmi Holmberg neuvoo työkseen nuoria työnhakijoita

Laura Työelämä, Uratarinat

Helmi Holmberg työskenteli ennen assistenttina autokaupassa. Hän kyllästyi numeroihin ja papereiden pyörittelyyn, ja teki täyskäännöksen urallaan. Nyt hän auttaa vantaalaisia nuoria työllistymään ja nauttii työstään.

”Pidän nykyisestä työstäni todella paljon! On ihanaa tehdä töitä erilaisten ja eritaustaisten nuorten kanssa. Se on ehdottomasti parasta työssäni”, Helmi Holmberg kertoo.

Holmberg työskentelee palveluohjaajana Vantaan kaupungilla PETRA – nuoret uusille urille -projektissa. Hankkeen tavoitteena on ohjata nuoria eteenpäin töihin, opiskelemaan tai esimerkiksi oppisopimuskoulutukseen.

Holmberg käyttää suurimman osan työajastaan nuorten tapaamiseen ja auttamiseen. Työpäivään voi kuulua esimerkiksi työnhakijan treenaaminen työhaastattelua varten, auttaminen CV:n kirjoittamisessa tai nuoren ohjaaminen oikeisiin terveyspalveluihin, jos sellaisia tarvitaan.

Nuorten pariin puolivahingossa

Ennen unelmatyönsä löytämistä Holmberg ehti työskennellä monella alalla.

”Olen työskennellyt muun muassa ravintola-alalla ja autokaupassa, sekä tehnyt erilaisia keikkatöitä. Tein yhdessä vaiheessa myös työpaikkailmoituksia Uranuksella.”

Autokaupassa assistenttina työskennellessään Holmberg tajusi, ettei hallintoala kiinnostanut häntä. Hän halusi vaihtaa alaa, jotta saisi työskennellä enemmän ihmisten ja vähemmän numeroiden kanssa. Holmberg pääsi opiskelemaan lähihoitajaksi Diakoniaopistoon. Opistosta löytyi myös työpaikka opiskelu- ja työvalmentajana. Siellä Holmberg sai ensikosketuksensa nuorten kanssa työskentelyyn.

”Vaikka en ollut ikinä aikaisemmin edes ajatellut nuorten parissa työskentelyä, tajusin heti, että se oli oma juttuni.”

Kaikki työ opettaa

Holmbergin monipuolinen ura on osoittautunut nykyisessä työssä erittäin hyödylliseksi. Kokeilemalla monia eri aloja hän on saanut hyvän kuvan erilaisista työ- ja kouluttautumismahdollisuuksista. Holmbergillä onkin runsaasti vinkkejä työnhakijoille:

”Kaikesta työkokemuksesta voi olla myöhemmin hirvittävän paljon hyötyä, vaikka sitä ei heti tajuaisikaan. Mielestäni kaikkien kannattaisi hakea ennakkoluulottomasti erilaisia töitä. Myös koulutukseen kannattaa hakeutua, vaikka ei olisi varma toiveammatistaan. Omalla työhistorialla voi täydentää saamaansa koulutusta.”

Käy lukemassa lisää uratarinoita!