TeppoHelles

Teppo Helleksen ura johtajaksi Kiinan rekrytointimarkkinoille

Rekrytointi.com Ulkomaat, Uratarinoita

Suomalainen Teppo Helles on viimeiset seitsemän vuotta työskennellyt Kiinassa. Kiinan markkinoilla riittää tälle operatiiviselle johtajalle haasteita – päivittäin!

”Olen Teppo Helles ja tällä hetkellä toimin ChinaHR.com:in asiakaspalveluiden varatoimitusjohtajana Pekingissä, jossa olen nyt jo asunut viimeiset seitsemän vuotta. Olen pienestä pitäen tottunut asumaan kansainvälisissä ympäristöissä, viettäen puolet elämästäni ulkomailla. Synnyttyäni Hyvinkäällä vietin lapsuuteni välillä Hannover, Espoo, Frankfurt ja Sydney.

Kansainvälistä on ollut myös opiskeluni ja työskentelyni. Mediatekniikan tutkintojen jälkeen työskentelin Talentumissa kuuden vuoden ajan sähköisen liiketoiminnan parissa. Tämän jälkeen päätin lähteä opiskelemaan liiketaloutta Alankomaihin Leidenin Yliopistoon etsien uusia haasteita suuntana Kiina ja Peking. Olen työskennellyt Suomen lisäksi Saksassa, Hollannissa ja nyt myös Kiinassa. Sujuva kielitaito tällä hetkellä kattaa suomen, englannin, saksan ja mandariinin kiinan.

Kiinaan päädyin alun perin opintojeni kautta. Opiskelujen loppuvaiheessa 2007 tarjoutui mahdollisuus samanaikaisesti tehdä lopputyöni Koneen laivahissiyksikölle tutkien markkinoilletulostrategioita Kiinaan, sekä osallistua Euroopan Unionin ja Kiinan valtion yhteisesti rahoittaman yritysjohtajien kymmenen kuukauden koulutusohjelmaan Kiinassa. Lopputyöhön ja koulutusohjelmaan liittyen vietin puoli vuotta yhdessä Kiinan suurimmista laivanrakennus keskuksista Nantongin kaupungissa Yangtse-joen uomassa Shanghain pohjoispuolella, työskennellen paikallishallinnon kanssa keskittyen kehitysalueisiin ja ulkomaan investointeihin.

Lopputyön ja EU-Kiina-ohjelman jälkeen olen työskennellyt Kiinassa muun muassa saksalais-norjalaisessa start-up-yrityksessä, sekä kokeillut uraa yrittäjänä, jolloin työni pääpainona oli erilaisten tapahtumien, foorumien ja vierailuiden järjestäminen. Osallistuin muun muassa vuoden 2010 Shanghain maailmannäyttelyn järjestämiseen.

Viimeiset kolme vuotta olen nyt työskennellyt irlantilaisen Saongroupin Kiinan liiketoiminnan kahden brändin ChinaHR.com ja Myjob.com parissa, keskittyen rekrytointipalveluihin kattaen 180 kaupunkia läpi Kiinan. Saongroup on kansainvälinen sähköisen rekrytoinnin yritys, jolla on työpaikkaportaaleja niin Aasiassa, Afrikassa, Euroopassa kuin Amerikoissakin. Ensimmäisen kahden vuoden aikana tehtäväni oli yhtenäistää ja laajentaa Myjob.com-portaalin toimintaa. Tuona aikana markkina-alue kasvoi 28:sta aina 180 kaupunkiin ja työntekijämäärämme kasvoi tuhannesta yli 2,500 työntekijään. Onnistuimme kasvattamaan Myjob.com markkinaosuuden parissa vuodesta yhdeksännestä aina neljänneksi.

Viime vuoden alussa meille tarjoutui todella edullinen mahdollisuus ottaa haltuumme Kiinan ensimmäinen ja tunnetuin rekrytointipalveluiden tarjoaja ChinaHR.com. Fuusion myötä Myjob.com ja ChinaHR.com pystyivät yhdistämään osaamisen, palvelutarjonnan ja asiakaskantansa ja minä sain vastuulleni tutun online-asiakaspalvelun johtamisen lisäksi offline-rekrytointiratkaisujen kehittämisen ja toimittamisen.

Tämän lisäksi toimin nykyään myös Pekingin Finnish Business Councilin hallituksen jäsenenä, edesauttaen jäsenyritysten liiketoimintaa ja -ympäristöä. Tehtäviin kuuluu myös suomalaisen kulttuurin ja liike-elämän edistäminen, sekä suomalaisten yritysten yhteistoiminnan kehittäminen niin kiinalaisten yritysten kuin hallintoelimien kanssa.

Urani on tähän mennessä keskittynyt lähinnä operatiiviseen johtamiseen pääpainona online-teollisuus. Vastuualueeseen on kuulunut niin asiakashallintaa, markkinointia, tuote- ja palvelukehitystä sekä prosessioptimointia.

Kiina on mielestäni hyvä paikka työskennellä, koska töitä riittää ja yksikään päivä tuskin on samanlainen kuin toinen. Tämä toki on yksilöllistä, mutta varsinkin minunlaiselle henkilölle, joka on kiinnostunut operatiivisesta johtamisesta sekä liiketoimintaprosessien ja asiakaspalveluiden kehittämisestä Kiinassa työsarkaa tämän osalta kyllä riittää.”

 

Luitko jo nämä jutut?

Avoimet työpaikat

Hae työpaikkoja osoitteessa rekrytointi.com