Oman yrityksen perustaminen on monelle tapa työllistyä ja päästä tekemään juuri itseä kiinnostavia asioita. Yrittäjä saattaa kuitenkin välillä tuntea olevansa yksin asiansa kanssa ja toimivien verkostojen löytäminen voi olla haastavaa. Osa saattaa myös näistä syistä jättää yrityksen perustamatta. Apua on onneksi saatavilla! Lue, miten Niko Kajala löysi Suomen suurimmasta yrittäjäyhteisöstä apua yrittäjyyteen. Alta löydät myös Nikon neljä muuta konkreettista vinkkiä, …
Yrittäjyys on varteenotettava uravaihtoehto nuorelle
Korkea koulutus ei enää takaa automaattisesti töitä etenkään pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Oman yrityksen perustaminen on monelle tapa työllistyä ja päästä tekemään itseä kiinnostavia asioita. Finnvera rahoittaa nuoria yrittäjiä lainoin ja takauksin. Kun Reetta Karppinen, 34, valmistui äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi, olivat uranäkymät heikot Karppisen kotiseudulla Keski-Suomessa, jossa hän halusi pysyä. Huonojen työllistymisnäkymien vuoksi Karppinen teki rohkean päätöksen yritystoiminnan aloittamisesta ja perusti …
Petri Joensalon hierojakoulu kouluttaa tosiammattilaisia
Hieroja Petri Joensalo kouluttaa itselleen kollegoja omistamassaan hierojakoulussa. Samalla Lahden hierojakoulu tarjoaa hoitopalveluja Päijät-Hämeen väestölle. Lahden Hierojakoulu tarjoaa hierojan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta ja lisäksi täydentävää koulutusta hierojille ja terapeuteille. Koulu tarjoaa hoitopalveluja, joita ovat opiskelijahieronta sekä naprapaatin ja koulutetun hierojan vastaanotto. ”Hierojakoulutuksemme on perustutkintoa kattavampi. Se sisältää triggerpistekoulutusta, jäsenkorjausta ja mobilisoivaa hierontaa,” kertoo Joensalo. Aineisiin kuuluvat myös valmennusoppi, ensiapukoulutus sekä …
”Yrittämisen ei tarvitse olla ryppyotsaista”
Sisältöstrategiatoimisto Vapa Media Oy:n perustajakaksikko Ida Hakola ja Ilona Hiila palkittiin keväällä 2014 vuoden nuoriksi helsinkiläisiksi yrittäjiksi. Vuonna 2010 perustetun yrityksen kasvu on ollut huimaa. Ida Hakola kertoo omia ajatuksiaan yrittämisestä ja yrittäjäksi ryhtymisestä. Helsinkiläinen sisältöstrategiatoimisto Vapa Median liikeidea syntyi perustajien työelämässä tekemistä huomioista. Ennen Vapa Median perustamista sekä Hakola että Hiila työskentelivät erilaisissa media-alan ja viestinnän työtehtävissä. Kaksikko kiinnitti …
Keke Pulliainen: Taikuri ja sotilas
Suomalainen taikuriyhteisö on pieni: Vain kymmenkunta taikuria toimii kokopäiväisesti. Monilla taikureilla onkin päivätyö tätä yrittäjyyttä tukemassa. Keke Pulliainen kertoo, miten hän on yhdistänyt taikuriuransa toiseen työhönsä ja millaista oikein on olla taikuri. ”Taikurit kokoontuvat vuosittain Kouvolassa taikapäivillä, vaihtavat kuulumisia ja kukin esittelee omia uusia temppujaan. Yhteisössä pyritään kunnioittamaan toisten osaamista ja välttämään sitä, että toisen parhaita temppuja plagioitaisiin suoraan”, Keke …
Toni Nieminen työskentelee sisulla
Toni Nieminen, jonka matka mäkihypyn olympiavoittajaksi ja myöhemmin yrittäjäksi on sisältänyt värikkäitä vaiheita, kertoo, miten myönteinen asenne on vienyt häntä työurallaan eteenpäin. ”Minullehan suurin intohimoni on ollut mäkihyppy ja niin pitkään kuin muistan, halusin nousta siinä maailman huipulle. Niinpä jo pikkupoikana aloin tekemään töitä tuon unelman eteen. Kova työnteko ja lahjakkuuteni palkittiinkin nopeasti. Jo 16-vuotiaana poikasena nousin mukaan maajoukkueeseen ja …
Aivan pähkinöinä yrittämiseen
Hannu Koskinen työskenteli lähes kolmekymmentä vuotta tuulilasitehtaalla Ylöjärvellä. Kun Pilkington Automotiven tehdas sulki ovensa, oli uuden uran aika. Punnitse ja säästä -franchising-ketju etsi yrittäjiä ja uudet suunnitelmat hahmottuivat nopeasti. Mukaan kauppiaaksi lähti myös Koskisen vaimo Päivi Kautto-Koskinen. Ensimmäinen myymälä avattiin toukokuussa Ylöjärvelle kauppakeskus Eloon, seuraava marraskuussa Lielahden Prisma-keskukseen ja viimeinen joulukuussa Nokian Kolmenkulmaan. Miksi halusit yrittäjäksi? Tämä tuntui hyvältä tavalta …
Yrittäjäksi voi kehittyä pienestä pitäen – vanhempien kannustamana
Kauppalehti Optio (5.12.2013) kertoi syyrialaissyntyisen Mohamad Darwichin tiestä yrittäjäksi. Darwich ymmärsi jo lapsena kaupankäynnin olevan hänen juttunsa. Kymmenvuotiaana hän kinusi ilmakivääriä isältään, joka suostui pyyntöön Darwichin luvatessa maksaa rahat takaisin viikossa. Darwich laittoi pihalle pystyyn maalitaulun ja alkoi myydä naapuruston lapsille ampumavuoroja. Kahdessa päivässä hän keräsi kiväärin summan takaisin. Nykyään Darwich työllistää miltei 200 ihmistä Lappeenrannan ja Imatran alueella. Laplandia …
Yrittäjä pienestä pitäen
Yrittäjä Päivikki Palosaaren elämysmatkailuun erikoistuneet hotelli- ja ravintolayritykset työllistävät Levillä ja Kemissä ympäri vuoden noin 160 ihmistä ja sesonkiaikoina yli 300. Hän onkin Lapin suurimpia yksityisiä työnantajia. ”Työelämäni alkoi käpyjä keräämällä pikkutyttönä. Piti etsiä suon reunasta niin pieniä puita että yletti oksiin”, kertoo Päivikki Palosaari. Siemenkäpyjen keruu on osa metsätalouden tuotantoketjua. ”Perheessä ei ollut yrittäjiä mutta mie tiesin jo pienenä …
Risto Linturi tutkii tulevaisuutta ja konsultoi
Risto Linturi, R. Linturi Oyj:n kehitysjohtaja, on tietokonealan pioneeri, tulevaisuuden tutkija, konsultti ja kouluttaja. Monitoimimies on edennyt urallaan pääasiassa omatoimisen opiskelun kautta, mutta pohjalta löytyy myös koulutusta. Risto Linturin titteleistä mielenkiintoisin on futurologi. Hän tietää alasta paljon, vaikkei ole alan kouluja käynytkään. ”Tulevaisuuden tutkimuksen metodeja voi opiskella, mutta itse olen sillä saralla hieman oman tieni kulkija. Pidän muiden alojen metodeja …
- Page 1 of 2
- 1
- 2