pieniyrittäjä

Yrittäjäksi voi kehittyä pienestä pitäen – vanhempien kannustamana

Rekrytointi.com Yrittäjätarinoita

Kauppalehti Optio (5.12.2013) kertoi  syyrialaissyntyisen Mohamad Darwichin tiestä yrittäjäksi. Darwich ymmärsi jo lapsena kaupankäynnin olevan hänen juttunsa. Kymmenvuotiaana hän kinusi ilmakivääriä isältään, joka suostui pyyntöön Darwichin luvatessa maksaa rahat takaisin viikossa. Darwich laittoi pihalle pystyyn maalitaulun ja alkoi myydä naapuruston lapsille ampumavuoroja. Kahdessa päivässä hän keräsi kiväärin summan takaisin. 

Nykyään Darwich työllistää miltei 200 ihmistä Lappeenrannan ja Imatran alueella. Laplandia Marketin ja Laplandia Motorsin lisäksi Darwich on tämän vuoden loppupuolella avaamassa Imatralle toisen Laplandia Marketin sekä luksusmuotiin ja -kosmetiikkaan erikoistuneen kauppakeskus Grande Orchidéen Lappeenrantaan. Asiakaskunta koostuu pääosin venäläisistä turisteista.

Yrittäjäksi jo lapsena

Darwich joutui jo lapsena harjoittelemaan yrittämistä: vanhemmat eivät antaneet rahaa automaattisesti vaan laittoivat lapsen käyttämään omaa päätään ja ahkeroimaan rahan saamisen eteen. Yrittäjyyttä tarvitaan Suomessa jatkuvasti enemmän. Yrittämällä voi työllistää itsensä; kasvuyritykset ovat tulevaisuudessa merkittäviä myös yleisen työllisyystilanteen kannalta.

Vanhemmat voivat jo varhaisessa vaiheessa tukea lapsessa yritteliäisyyttä ja yrittäjähenkisyyttä. Kun lapsi haluaa uuden legopaketin tai nuken, vanhemmat voivat antaa rahat suoraan käteen, käskeä siivoamaan huoneen – tai kannustaa lasta kehittämään luovasti keinot tienata rahaa.

Siivoamalla, kokkaamalla tai vaikka leipomalla lapsi voi ansaita haluamansa asian hinnan; olennaista on että tämä on itse ollut kehittämässä ideoita, joiden avulla summan saa kokoon. Ideoiden ei tarvitse olla suuria ja ihmeellisiä, tärkeintä on lapsen oma-aloitteisuus, luova ajattelu ja vanhempien taustatuki  – sekä palkitseminen yritteliäisyydestä ja hyvästä työstä. Annetaan lapselle mahdollisuus harjoitella yrittämistä ja kannustetaan siinä. Kenties meillä on tulevaisuudessa enemmän yrittäjiä ja pienemmät työttömyysprosentit.

Yrittäjähenkisyys kehittää neuvokkuutta

Lapsena opitut taidot heijastuvat elämässämme myös aikuisena. Lapsena opittu yrittäjähenkisyys kehittää lapsen omatoimisuutta ja neuvokkuutta. Yrittäjähenkinen ihminen osaa käyttää mielikuvitustaan ongelmien ratkaisemiseen, eikä jää passiivisena taustalle odottamaan, että joku ratkaisee ongelmat hänen puolestaan.

Monesti vitsaillaan, että nykyajan nuoret ovat avuttomia. Ehkä antamalla lapsille enemmän tilaa ja mahdollisuuksia kehittää yrittäjähenkisyyttään, heistä voi kasvaa omatoimisia ja neuvokkaita kansalaisia, jotka ongelman tullessa vastaan, kehittävät luovia ratkaisuja niiden selvittämiseen tai lähtevät etsimään ratkaisuja omatoimisesti.

Käy lukemassa lisää inspiroivia yrittäjätarinoita!

Luitko jo nämä jutut?

Avoimet työpaikat

Hae työpaikkoja osoitteessa rekrytointi.com

Avoimet koulutuspaikat

Hae avoimia koulutuspaikkoja osoitteessa rekrytointi.com