Nuorten unelmatyöt ovat saavutettavissa

LAURA Rekrytointi Oy Lehdistötiedotteet

Lehdistötiedote 10.3.2014 Julkaisuvapaa

Ura- ja rekrytointialan yritys LAURA Rekrytointi Oy järjesti 23.1–28.2.2014 kilpailun, jossa työnhakijoiden tehtävänä oli pohtia omaa unelmatyötään sekä suunnitella ja toteuttaa työhakemus unelmiensa tehtävään. Runsaan sadon keränneessä kilpailussa unelmatyöpaikat osoittautuivat moninaisiksi, mutta kaikkia yhdisti unelmien realistisuus.

Helsingin Sanomat uutisoi 31.1.2014, että nuorille kelpaa vain unelmatyö, ja joidenkin toiveiden pelätään karanneen jo liian korkeiksi. Vaikka kilpailun osallistujat olivat pääosin nuoria, ei hakemuksissa kurkotettu tähtiin, vaan unelmatyöt olivat elämäntilanteeseen sopivia ja etenkin koulutusta vastaavia. Hakijat halusivat hyödyntää unelmatyössään omaa osaamistaan. Unelmatyötä oli muun muassa lastenhoito, ohjelmointi, linja-auton kuljettaminen ja markkinointi. Villeimmät unelmatyöt sijoittuivat ulkomaille tai olivat omista harrastuksista johdettuja kuten vanhusten seuraneidin työ tai vaellusreittien testaajana toimiminen.

”Kilpailumme sato osoittaa, että nuoret ovat tietoisia omista kyvyistään ja mahdollisuuksistaan: unelmatyöt eivät ole utopistisia. Nuoria täytyy kannustaa työnhaussa, sillä pienetkin unelmat voivat tuntua monista liian suurilta. Kannustimme kilpailun puitteissa harjoittelemaan hakemuksen kirjoittamista, jotta yhä useampi olisi taas astetta taitavampi työnhakija – ja lähempänä unelmatyötään”, kilpailukoordinaattori Ella Saranpää toteaa.

Kilpailun voittajaksi valikoitui helsinkiläinen teatteritieteenopiskelija Susanna Hyvärinen, jonka unelmatyöhakemus oli suunnattu mainostoimistoon. Hakemuksessa yhdistyivät sekä unelmat että selkeä käsitys omasta osaamisesta ja sen hyödyntämisestä työssä. Hakija ilmaisee myös selkeästi, mitä etua hänen palkkamisestaan olisi työnantajalle.

Lisätietoja:

LAURA Rekrytointi Oy
info@rekrytointi.com

Palkitut työhakemukset:
https://rekrytointi.com/tyonhaku/tyohakemus/tyohakemuskisan-voittajat-ovat-selvilla/

LAURA Rekrytointi Oy on kotimainen, digitaaliseen rekrytointiin keskittynyt yritys. Rekrytointi.com-sivustolla on avoimien työ- ja koulutuspaikkailmoitusten lisäksi paljon informaatiota sekä työnantajille että -hakijoille.