Mikkeli: Gigglebug Entertainment Oy:n animaatio kiinnostaa ulkomailla

Rekrytointi.com Etelä-Savo, Piilotyöpaikat

Gigglebug Entertainment Oy:n animaatiohahmo  Kikattavan Kakkiaisen suosio kasvaa. Tv-animaation ennakko-osto-oikeudet on myyty noin 10 maahan, ja mobiilipelejä testataan Saksan ja Kiinan markkinoilla. Gigglebugin toimitusjohtaja Anttu Harlin sanoo yhtiön suunnittelevan rekrytointeja liiketoiminnan laajentuessa. “Tällä hetkellä yrityksessä on kolme omaa työntekijää, lisäksi käytämme alihankkijoita. Syksyn aikana tavoitteemme on työllistää 2–3 uutta henkilöä Mikkelin yksikköömme.” Kikattava Kakkiainen lanseerataan Saksassa tämän viikon keskiviikkona ja …

Pertunmaalainen yritys tekee läpimurtoa Afrikan markkinoille

Rekrytointi.com Etelä-Savo, Piilotyöpaikat, Ulkomaat

Pertunmaalainen it-alan yritys Neonella Oy aloittanut Afrikan valloituksen. Ugandalainen televisiokanava NTV ja Neonella ovat tehneet tiivistä yhteistyötä vuoden ajan. Neonellan toimitusjohtaja Jussi Myllylän mukaan Neonellan kehittämän liiketoimintakonseptin avulla voidaan tuottaa merkittävää lisäarvoa esimerkiksi mediataloille, mobiilioperaattoreille sekä kaupan eri aloille. “Konseptimme on saavuttanut laajaa mielenkiintoa Afrikassa. Esisopimuksia on jo allekirjoitettu ja keskusteluja käydään parhaillaan myös Keniassa, Tansaniassa ja Sambiassa”, Afrikan toiminnoista …

LähiTapiola Savo palkkaa lisäväkeä

Rekrytointi.com Etelä-Savo, Piilotyöpaikat, Pohjois-Savo

LähiTapiola Savon alkuvuosi sujui tavoitteiden mukaisesti. Näin arvioi yrityksen toimitusjohtaja Pekka Kirvesmies. “Yritys on toimialueellaan selkeä markkinajohtaja vahinkovakuutuksessa noin 35 prosentin markkinaosuudellaan”, Kirvesmies arvioi. “LähiTapiola Savossa työskentelee 84 henkeä. Lisääntyvä asiakasmäärämme antaa meille mahdollisuuden palkata lisää henkilökuntaa.” Kirvesmiehen mukaan yrityksen kasvunäkymät loppuvuodelle ovat hyvät: “Pyrimme myös kasvamaan toimialaa nopeammin. Yhteistyö S-ryhmän kanssa on lisännyt huomattavasti asiakasvirtaa LähiTapiolaan.”

Mikkeli: Bakteerien tunnistaminen tuo työtä

Rekrytointi.com Etelä-Savo, Piilotyöpaikat

Mikkeli: Venäläinen lääketieteen diagnostiikkajärjistelmien kehittäjä AMA perustaa tytäryhtiön. Yrityksen tuotteet keskittyvät esimerkiksi ruoansulatuselimistön sairauksia aiheuttavan helikobakteerin tunnistamiseen. Yritys on alansa markkinajohtaja Venäjällä. Suomessa Mikkeli sopi erityisesti hyvän sijaintinsa ansiosta yrityksen tavoitteisiin. Lähellä sijaitsevat korkeakoulut takaavat koulutetun työvoiman saannin alueella. Yhtiö arvioi työllistävänsä 10 työntekijää vuoden 2015 mennessä. Yle 30.10.2013 Lue täältä vinkkejä suorahakukirjeen kirjoittamiseen.